31.12.08

Vuosi 2008 - kuinkas sitten kävikään?

Julkaisin vuoden alussa kirjoituksen, jossa ennustin tulevia tapahtumia Suomen kristillisessä kentässä ja vähän laajemmaltikin. Samalla yritin rivien välistä kritisoida joihinkin suomalaisiin kristillisiin massatapahtumiin ulkomailta roudattuja "profeettoja", joiden epämääräisten profetioiden toteutumisia ei yleensä jälkikäteen tarkistella. Omalla osumaprosentillani olisin pärjännyt jo aika hyvin kansainvälisessä vertailussa, kansallisista kestotähdistä puhumattakaan.

Tilastoja kaikista asioista ei ole vielä saatavilla, mutta jo nyt näyttää siltä, että ennustukseni ev.lut. kirkon kehityksestä osuivat aika nappiin. Naispappeutta julkisesti vastustavat on savustettu ulos ja tapetille on sen sijaan noussut suhtautuminen homoihin ja homoliittoihin. Pako kirkosta on jatkunut, tosin alkanut lama saattaa hidastaa sitä jonkun verran.

Nokia Missio perusti kuin perustikin oman kirkkokunnan, ulkomaisten tähtien rahtaaminen Suomeen jatkuu (vaikka samaan aikaan pistetään rahan puutteessa omia työntekijöitä pihalle), ja Koivistokin ehti herättämään kohua ja pahennusta mediassa piispaehdokkuuskampanjallaan ja heti sitä seuranneella erollaan kirkosta.

Suomen hengellisessä kentässä laajemmin on myös vuoden aikana eri yhteyksissä ollut nähtävissä ne kehityskaaret, joita vuoden alussa ennakoitiin. Ainoa pieni pettymys oli, että "Venäjä valtaa Suomen, ellet(te)..." -tyyppisiä puskaradiossa leviäviä profetioita tuli vastaan vuoden aikana vain pari kappaletta.

Yhteiskunnallisella rintamalla kehitys jatkui sellaisena kuin ennakoinkin. Toisaalta on pakko myöntää, että en osannut ennustaa taloudellisen laman alkua juuri tänä vuonna. Taloudellisesta lamasta varoittavia profetioitahan on tullut jo vähintään kymmenen vuoden ajan, mutta tällä kertaa ne osuivat oikeaan (jos eivät yksityiskohdissaan niin ainakin suurissa linjoissaan). Toisaalta osa niistä on myös itseään toteuttavia - jos jokainen ottaa rahansa pois pankista ja muuttaa omaisuutensa kullaksi, niin kyllähän se vaikeuttaa pankkien toimintaa melkoisesti.

Eipä tämä ajan merkkien ja trendien lukeminen mitään vaikeaa puuhaa ole. Ongelma ei olekaan yleensä siinä, että ei nähtäisi, mihin kehitys on menossa tai mitä pitäisi tehdä. Ongelma on siinä, että harva on valmis tekemään mitään niille negatiivisille trendeille, joita Suomessakin on nähtävissä sekä hengellisellä että maallisella puolella.

Uskaltaisitko sinä uida valtavirtaa vastaan vuonna 2009?

Lue lisää...

17.12.08

Jouluhaaste

Tähän viikkoon asti on L-sanaa varottu lausumasta ääneen, mutta nyt on teeskentelystä luovuttu jo valtiovarainministeriössäkin. Lääkkeeksi yhä syvenevään lamaan tarjotaan kansalaisille kolmea ohjetta: kuluta, kuluta ja kuluta! Mammona kaipaa alttarilleen lisää lepytysuhreja, jotta ihmiset eivät joutuisi tinkimään hyvinvoinnistaan ja elintasostaan.

Rahasta luopuminen ei toki itsessään ole mikään ongelma - ainakin Raamatun valossa tilanne on pikemminkin päinvastoin. Kaikki riippuukin siitä, mihin rahaa käytetään. Jeesus, Paavali ja muutkin UT:n kirjoittajat antavat selkeitä ohjeita varojen oikeista käyttötavoista (ja samalla ovat linjassa jo Vanhan Testamentin todistuksen kanssa siitä, että Jahve on köyhien, leskien ja orpojen Jumala - ja Hänen kansansa tulee heijastaa Hänen luonnettaan):

Luuk. 14:12-14 Sitten Jeesus sanoi talon isännälle: "Kun järjestät päivälliset tai illalliset, älä kutsu ystäviäsi, älä veljiäsi, sukulaisiasi äläkä rikkaita naapureita. Hehän saattavat vuorostaan kutsua sinut, ja näin sinä saat kaikesta palkan. Ei - kun sinä järjestät pidot, kutsu köyhiä ja raajarikkoja, rampoja ja sokeita. Autuas olet, kun aika tulee, sillä he eivät pysty palkitsemaan sinua. Sinä saat palkkasi silloin, kun vanhurskaat herätetään kuolleista."

Matt. 25:31-46 "Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen. Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.' "Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: 'Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?' Kuningas vastaa heille: 'Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.' "Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.' "Silloin nämäkin kysyvät: 'Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?' Silloin hän vastaa heille: 'Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.' "Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."

2 Kor. 8:1-15 Veljet, tahdomme teidän tietävän, millaisen armon Jumala on suonut Makedonian seurakunnille. Vaikka vaikeudet ovat raskaasti koetelleet niitä, uskovien ilo oli niin ylitsevuotava, että he äärimmäisessä köyhyydessäänkin osoittivat runsasta anteliaisuutta. Voin vakuuttaa, että he antoivat voimiensa mukaan, jopa yli voimiensa. Omasta aloitteestaan he pyytämällä pyysivät, että antaisimme heidän osallistua yhteiseen rakkaudentyöhön, pyhien avustamiseen. Eivätkä he tehneet vain sitä mitä olimme toivoneet, vaan ennen kaikkea antoivat Jumalan tahdon mukaisesti itsensä Herralle ja myös meille. Niinpä me kehotimme Titusta jatkamaan tätä rakkaudentyötä ja saattamaan sen teidän keskuudessanne päätökseen. Niin kuin teillä on runsain mitoin kaikkea, uskoa, puhetaitoa, tietoa, kaikkinaista intoa ja sitä rakkautta, joka meistä on tarttunut teihin, niin teidän tulee myös olla runsaskätisiä tätä lahjaa antaessanne. En sano tätä käskeäkseni vaan koetellakseni teidän rakkautenne aitoutta kertomalla toisten innosta. Tehän tunnette Herramme Jeesuksen Kristuksen armon: hän oli rikas mutta tuli köyhäksi teidän vuoksenne, jotta te rikastuisitte hänen köyhyydestään. Annan vain neuvon tässä asiassa. Siitä on hyötyä teille, jotka viime vuonna olitte alkamassa tätä työtä ja myös olitte siihen halukkaita. Saattakaa työnne nyt loppuun! Halusitte sitä innokkaasti, viekää se siis päätökseen mahdollisuuksienne mukaan! Jos antajalla on hyvää tahtoa, hänen lahjaansa pidetään arvossa sen mukaan, mitä hänellä on, eikä vaadita sellaista, mitä hänellä ei ole. Tarkoitus ei toki ole, että muiden tilanteen helpottuessa te joutuisitte tiukalle. Kysymys on vastavuoroisesta jakamisesta. Nyt on teillä yllin kyllin ja voitte lievittää heidän puutettaan, sitten voivat taas he yltäkylläisyydestään lievittää teidän puutettanne, ja näin toteutuu oikeus ja kohtuus. Onhan kirjoitettu: - Sillä, joka oli koonnut paljon, ei ollut liikaa, eikä siltä, joka oli koonnut vähän, puuttunut mitään.

Jaak. 1:27a Puhdasta, Jumalan ja Isän silmissä tahratonta palvelusta on huolehtia orvoista ja leskistä, kun he ovat ahdingossa.

Jos luet tätä tekstiä omalla äidinkielelläsi, niin silloin kuulut absoluuttisesti maailman rikkaimpien ihmisten joukkoon, olitpa sitten suhteellisesti kuinka köyhä tahansa suomalaiseksi. Niinpä tänäkin jouluna sinulla on tilaisuus heikentää Mammonan otetta elämästäsi ja antaa lahja niille, jotka eivät pysty maksamaan sitä takaisin. Seitemänkymmentäluvun suositun radio-ohjelman sävyyn haastan sinut joululahjoihin kuluttamiesi rahojen hinalla muistamaan niitä, jotka ovat oikeasti köyhiä tai vähäosaisia.

Tässä muutamia ehdotuksia sen varalta, että sopivaa kohdetta ei tule mieleen:

http://www.lahjaksilehma.fi/
http://toisenlainenlahja.fi/
http://www.onnenlahjat.fi/
http://www.parempilahja.fi/
http://www.lapsivangit.fi/

Näille lahjaostoksille ehdit vielä hyvin ennen joulua. "Siunattu se, jolla on hyvä sydän, hän antaa leivästään tarvitsevalle" (Snl. 22:9).

Siunattua joulua!

Lue lisää...

15.12.08

Lisää kaikuja Kotimaasta

Esittelin kesällä valittuja paloja Kotimaa-lehden sivuilta. Tässä lisää yhtä tarkoitushakuisesti poimittuja näytteitä siitä, minkälaisia vaikuttajia ja vaikutteita kansankirkossamme on:

Lehden numerossa 43 lehden "kanslisti" ihmettelee vakiopalstallaan äänen, kuinka 50000 helluntailaisen muodostamalla pienellä liikkeellä on varaa lähettää maailmalle enemmän lähetystyöntekijöitä kuin rikkaalla, monimiljoonajäsenisellä kirkolla ja sen seitsemällä lähetysjärjestöllä yhteensä. Sitä sopiikin ihmetellä.

Numerossa 44 Koivisto-myönteisyydestään sittemmin parannuksen tehnyt dosentti Sammeli Juntunen on sitä mieltä, että kansankirkko on "teologisesti erinomainen ajatus". Hänen tavoitteenaan onkin kirkko, "jossa kuilu uskovaisten ja muiden välillä poistuisi".
Tämän kuilun voi teoriassa poistaa kolmella eri tavalla. Juntunen ilmeisesti toivoo, että kuilusta ei tehtäisi liian isoa numeroa kirkon piirissä, jolloin tuo oleellinen ero paljastuisi vasta (enemmistön kannalta) ikävänä yllätyksenä helmiportilla. Muut kaksi tapaa poistaa kuilu ovat kirkon nykyinen trendi (eli savustetaan uskovat ulos) tai sitten alkuseurakunnan tapa (toimitaan niin, että ei-uskovat pysyvät ulkona kunnes tulevat uskoon; vrt. Apt. 5:13).

Seuraavassa numerossa valitellaan, että pääkaupunkiseudulla asuvat vanhemmat eivät enää meinaa löytää kastettavalle lapselle kirkkolain edellyttämiä kahta kirkkoon kuuluvaa kummia. Joskus on jopa kastepapin pitänyt ryhtyä kummiksi, jotta lapsi on saatu kastetuksi. Tässäpä jälleen helmi kaikille niille, jotka kuvittelevat kuuluvansa sola scriptura-periaatetta kunnioittavaan kirkkokuntaan.

Numerossa 46 haastatellaan eksegetiikan lehtori Jarmo Kiilusta ja valitellaan sitä, kuinka brittiläislähtöisen kalvinistisen teologian takia apokryfikirjat jäivät pois Raamatuista, minne ne kuitenkin kuuluvat. "On oikeastaan epäluterilaista olla piittaamatta apokryfikirjoista ja lukematta niitä", toteaa Kiilunen. Joitakin saattaa harmittaa ajatus siitä, että juutalaisten pyhiin kirjoituksiin lasketaan mukaan kirjoja, joita he eivät itse laske mukaan, mutta luterilaisille asian ei pitäisi olla ongelma. Jo Luther jakoi UT:n jyviin ja akanoihin, joten pullan kasvamisen ei pitäisi olennaisesti haitata rusinoiden poimimista.

Seuraavassa numerossa eräs lukija kyselee, onko vuorisaarna otettava tosissaan. Pappi lohduttelee, että Jeesuksen mukaan Jeesuksen antamia ohjeita ei ihminen kykene noudattamaan. Pappi lienee tarkoittanut, että ilman Pyhän Hengen vaikutusta Jeesuksen tarjoama etiikka on ihmiselle mahdotonta, mutta nyt lukijalle jää sellainen kuva, että Jeesuksen antamia ohjeita ei ole uskovankaan tarkoitus noudattaa. Kansamme onneksi löytyy näitä Raamattunsa osaavia pappeja, jotka vapauttavat meidät kaikista niistä kiusallisista teksteistä, jotka muuten voisivat kutsua meitä muuttumaan Jeesuksen kaltaisuuteen.

Marraskuun viimeisessä numerossa piispa Huotari haluaa "iloisesti puhua tapakristillisyyden puolesta". Hänen teesinään on, että oikea, elävä kristillisyys nousee ja lähtee liikkeelle kristillisistä tavoista. Ajatus on kaunis, vaikkakin empiirinen kokemus vuosisatojen ajalta osoittaa, että näin ei käy. Tapakristillisyyttä ja tapakristittyjä ja on maailma pullollaan ilman, että he mitenkään merkittävässä määrin siirtyisivät oikeiden kristittyjen leiriin. Pikemminkin juuri näiden siivosyntisten on kaikkein vaikeinta nähdä, että he ovat sairaita ja tarvitsevat lääkäriä. Sen sijaan siellä, missä kristittyjen ja muiden ihmisten raja on selvin, saavuttaa evankeliumi myös eniten ihmisiä. Usko synnyttää aina kristillisiä tapoja, mutta usko ei tule tapakristillisyydestä vaan evankeliumin kuulemisesta.

Joulukuun myötä alkaa kirjoituksissakin näkyä selvästi enemmän valoa. Numerossa 49 todetaan, että luterilaisuudessa ei juuri perusteta Raamatun näkemyksistä maallisia tai yhteiskunnallisia asioita koskevissa kysymyksissä, mutta spekuloidaan kuitenkin sillä, mitä pyhät kirjoitukset mahtaisivat sanoa itsenäisyydestä. Tässä yhteydessä kenttäpiispa Hannu Niskanen toteaa, että Suomi ei ole mitenkään Jumalan erityisesti valitsema kansa, vaan sen vapaus on yhtä arvokas kuin muidenkin kansojen. Samoilla linjoilla on myös VT:n eksegeetti, kirkkoherra Pekka Särkiö, jonka mielestä jonkun tietyn kansankunnan pitäminen "valittuna kansana" tai nationalismin perustelu Raamatulla on hyvin ongelmallista.

Kotimaan viimeisimmässä numerossa Markku Envall valittelee, että joulu on kaikkea muuta kuin mitä kirkko toivoisi. "Miten joulunsa toteuttaakin, sen pitäminen omana vaatii yhä suurempaa kykyä torjua, kieltäytyä, tehdä vastarintaa." Envall on oikeassa. Joulu on Jumalan pahimman kilpailijan, Mammonan, tärkein palvontapäivä ja kulutusvuoden onnellinen huipentuma. Kristityt ovat tehneet tästä pakanallisesta juhlasta aikaisemminkin kristillisen juhlan - jokohan olisi aika yrittää uudestaan?

Lue lisää...

3.12.08

Kiitos kirkolle

Nykyisin on muodissa kirkon parjaaminen ja vaikka kritiikistä osa osuukin kohdalleen, on kirkko saanut aikaan myös paljon hyvää. Esimerkiksi huonompiosaisista huolehtimisessa kirkko on ajoittain toiminut - Suomen mittakaavassa ajatellen - hyvinkin mallikkaasti.

Harvoin kuitenkaan puhutaan siitä, kuinka paljosta ns. vapaat suunnat saavat kiittää kirkkoa, puhumattakaan sellaisista liikkeistä kuin Jehovan todistajat tai Mormonikirkko. Ev.lut. kirkko on niille melkeinpä elinehto.

Vuosien varrella olen mahdollisuuksien mukaan haastatellut eri liikkeisiin kuuluvia ihmisiä ja kysellyt, miten he ovat päätyneet mukaan ko. toimintaan. Osa on tietysti mukana siksi, että ovat syntyneet liikkeen parissa, mutta ylivoimaisesti suurin osa lopuista on entisiä luterilaisia, jotka ovat äänestäneet jaloillaan. Kuten kirkon tutkijat ovat viime aikoina usein korostaneet: hengellisyys ja henkisyys eivät ole kadonneet minnekään - kirkko vain ei kiinnosta.

Jos kuulemiani tarinoita pitäisi jotenkin tyypitellä, niin otoksen laajuudesta huolimatta ne jakautuvat melko mukavasti seuraavaan viiteen kategoriaan (satunnaisessa järjestyksessä):

1) "Pahat" papit. Osa muihin liikkeisiin siirtyneistä pitää lähtöpäätöksen merkittävänä vaikuttajana pappia, joka on ryypännyt, polttanut, tehnyt aviorikoksen, tai muuten vain selkeästi poikennut siitä, millaiseen elämään Jeesuksen seuraajat on kutsuttu. (Median tietoisuuteen nousee vain harva tällainen tapaus.) Kirkko ja sen virallinen edustaja on siis pitkälti samastettu ja jälkimmäisen pettäessä on myös edelliseen otettu etäisyyttä.

2) Uskomattomat uskovat. Tässä ryhmässä ovat ne, joiden lähipiiriin kuuluu ihmisiä, jotka kyllä pitävät itseään uskovina tai "kunnon kristittyinä" - ehkäpä jopa käyvät kirkossa kerran viikossa - mutta jotka kulissien takana ryyppäävät, pahoinpitelevät puolisoaan tai lapsiaan, syyllistyvät haureuteen, pettävät toisia raha-asioissa, tms. Näitä on (luonnollisesti) paljon enemmän kuin edelliseen ryhmään kuuluvia. Henkilö, jonka perusteella kirkko on arvioitu, on toki useimmiten ollut uskonnollinen mutta uudestisyntymätön ihminen, mutta liian monta kertaa myös ihan oikea uskova.

3) Raju ristiriita. Monet ihmiset ovat itse tutkineet Raamattua ja ehkäpä jopa tulleet uskoon, mutta kirkko ei joko ole vastannut heidän hengelliseen etsintäänsä tai sitten vertailevaa tutkimusta suorittaneet etsijät ovat havainneet rajun ristiriidan Raamatun opetusten ja kirkon toiminnan välillä. Harhaopit ammentavat tästä (samoin kuin kahdesta edellisestä kategoriasta) paljon energiaa. Esim. Jehovan todistajat - joiden monissa tulkinnoissa on toki omat ongelmansa - muistavat usein mainita, kuinka absurdia on, että monessa sodassa ovat molemmilla puolilla kristityt papit pyytäneet siunausta sodalle ja sotilaille (räikeimpänä esimerkkinä tietysti 2. maailmansota). Samoin monet ns. vapaisiin suuntiin siirtyneet ovat tulleet uskoon kirkon jäseninä, mutta havainneet sitten, että hengelliselle palavuudelle, karismaattisuudelle, yms. ei olekaan löytynyt uomia kirkon piirissä, vaikka UT:n seurakunnissa ne olivat arkipäivää.

4) Rivikristittyjen rokotus. Kuten aikaisemminkin olen todennut, suurin osa suomalaisista (ja erityisesti suurten ikäluokkien jälkeen syntyneistä sukupolvista) on elämänsä varrella saanut juuri sopivan annoksen vesittynyttä kristillisyyttä niin, että ovat tulleet immuuneiksi. He luulevat tietävänsä, mitä kristinusko on, ja siten hylkäävät sen jo ennen kuin sen todellista sisältöä kukaan pääsee heille edes oikeasti selittämään. Koska kiinnostus hengellisyyteen ja henkisyyteen ei kuitenkaan ole kadonnut, nämä ihmiset päätyvät usein erilaisten uususkontojen ja itämaisista uskonnoista vaikutteita saaneiden, länsimaisten tee-se-itse -liikkeiden pariin.

5) Pullaa palloon. Tässä ryhmässä ovat ne, jotka ovat syntyneet luterilaiseksi ja käyneet kaikki kirkon pakolliset kuviot läpi, mutta joiden unta ei tiettyjen riittien ja koulun uskonnonopetuksen ulkopuolella ole juurikaan häiritty. Nämä ihmiset eivät ole missään vaiheessa tietoisesti torjuneet kristinuskoa, mutta koska heille on oikean evankeliumin sijasta tarjottu kirkon taholta lähinnä pullaa, eivät he myöskään ole voineet hyviä uutisia vastaanottaa. He ovatkin avoimia ensimmäiselle ryhmälle tai henkilölle, joka haluaa keskustella heidän kanssaan hengellisistä asioista. Kaiken järjen mukaan sen pitäisi olla uskova ystävä, sukulainen, työkaveri tai naapuri, mutta tilastollisesti se tuntuu olevan joko Jehovan todistaja tai mormoni.

Se, että erilaiset liikkeet ammentavat voimaansa kirkon virheistä ja puutteista, ei tietenkään merkitse sitä, että muut liikkeet olisivat oikeassa tai täydellisiä. On kuitenkin luonnollista, että valta-asemessa olevien eettiset töppäilyt ja ongelmalliset toimintatavat joutuvat tarkempaan syyniin kuin pienten toimijoiden vastaavat virheet. Luterilainen kirkkokin ammensi alussa paljon voimaa katolisen kirkon ylilyönneistä, puhumattakaan siitä, miten poliittisten johtajien lankeemuksiin tänä päivänä suhtaudutaan.

Asian varsinainen ydin on kuitenkin tämä: pysymällä uskollisena kristinuskon perustajan alkuperäiselle liikeidealle, ev.lut. kirkon kilpailijoiden markkinaosuudet pienentyisivät merkittävästi. Vastaavasti nykyinen meno takaa sen, että ihmisten hengellinen ja henkinen etsintä näkyy tulevaisuudessa yhä useammin muiden kirkkojen ja liikkeiden jäsenmäärän kasvuna. Vapaisiin suuntiin kuuluminen ei tietenkään vie taivaspaikkaa, mutta sääliksi käy sellaisia paimenia, jotka joutuvat tekemään tiliä niistä lampaistaan, jotka aloittivat päivänsä luterilaisena mutta päättivät ne ei-kristillisen "evankeliumin" evankelistana.

Lue lisää...

27.11.08

Rauhan asialla

"Autuaita ovat rauhantekijät." Monet pitävät vuorisaarnan ohjeita korkeina eettisinä päämäärinä, mutta harvemmin niihin on määrätietoisesti pyritty. Voisi kuvitella, että ainakin rauhan tekeminen on helppoa, mutta eipä taida kristittyjenkään historiallinen saldo olla tässä asiassa kovin paljoa plussalla. Valitettavan usein poliittiset päättäjät vievät meitä kuin pässiä narussa.

Ennen Irakin sotaa oli pitkään käynnissä propagandakampanja, jonka tavoitteena oli taivutella myös kristilliset tahot tulevan sodan puolelle. Yhdysvalloissahan kristillisen oikeiston tuki on välttämätön tällaisille projekteille, mutta sama propaganda puri myös muualla. Bushia esiteltiin Jumalan valittuna, joka koko maailman hurratessa nujertaa pahan Saddamin. Samaan soppaan sotkettiin vielä Israel, eli vaikka sota muuten olisi kyseenalainen, niin ainakin se sai monien kristittyjen tuen, koska yhtenä mainittuna tavoitteena oli pelastaa Jumalan omaisuuskansa.

Nyt sama propagandakoneisto on jo pitkään pohjustanut hyökkäystä seuraavaan kohteeseen eli Iraniin. Maan johto on toki lisännyt - Saddamin tavoin - itsekin vettä myllyyn, mutta samalla uskonnollisen oikeiston hyvin tuntevat pelurit tekevät ahkerasti työtä, jotta myös kristityt Yhdysvalloissa ja muualla saataisiin tukemaan sotaa. Pöytään on vanhaan malliin lyöty myös Israel-kortti, sillä viimeistään se takaa monien uskovien sympatiat sodalle tai iskulle, jota on jo useampi vuosi suunniteltu.

Yksi esimerkki tästä propagandasta on PowerPoint-esitys, joka Suomessakin kiertää sähköpostissa ja jossa pyritään perustelemaan "ennaltaehkäisevää" iskua Iraniin. Keskitysleireillä otetut kuvat ovat kieltämättä edelleen vaikuttavia ja kukapa ei tuntisi syyllisyyttä siitä, mitä juutalaiset joutuivat kärsimään.

Toinen tuore esimerkki löytyy Nokia Mission sivustolta, jossa Markku Koivisto raportoi olleensa "rauhan asialla poliittisten ja hengellisten johtajien kokouksessa" Pariisissa. Kyseessä oli EFIn eli European Friends of Israel -lobbausjärjestön organisoima tapahtuma, jossa oli Israel-innostuneita poliitikkoja ja pastoreita eri maista.

Huolimatta siitä, että konferenssiin osallistuneet poliittiset ja hengelliset vaikuttajat olivat tarkoin valikoituneita, saatiin tulokseksi yllättävän järkevä yhteinen julkilausuma. Koivisto kuitenkin kieltäytyi allekirjoittamasta asiakirjaa, koska se pitää sisällään ajatuksen siitä, että Lähi-idässä voisi elää rauhanomaisesti rinnakkain kaksi valtiota, Israel ja Palestiina. Koiviston mielestä tällainen ei ole Raamatun mukaista, koska hän näkee, että Israel tulee lopunaikana ottamaan "historiallisen laajuutensa".

Samassa raportissa todetaan, että Iran pitää pysäyttää. Ratkaisuna spekuloidaan sillä, että Israel iskee Iraniin. Kirjoituksen viesti on se, että jos uskova todella pitää kiinni Jumalan Sanasta, hän tukee Israelin iskuja ja laajentumispyrkimyksiä (ja tietysti myös jenkkien, jos he haluavat auttaa). Pyrkimys rauhaan on sallittu vasta sitten, kun profetiat ovat toteutuneet tavalla, jota Koivisto odottaa.

Siinä ei ole mitään ihmeellistä, että USA ja Israel käyttävät sumeilematta hyväkseen sinisilmäisiä kristittyjä tässäkin asiassa. Sen sijaan on käsittämätöntä, kuinka usein hengellisiksi johtajiksi päätyneillä uskovilla on vakavia aukkoja Raamatun ja sen periaatteiden tuntemisessa. Karismaattinen voitelu ei valitettavasti korvaa Sanan tutkimista eikä pelkillä VT:n profetioilla pötkitä kovin pitkälle.

Uskovat on kutsuttu aina ja kaikkialla olemaan sosiaalisen ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden, rauhan ja vanhurskauden puolesta, riippumatta siitä, kuka niitä ajaa tai minne. Herra pystyy kyllä valvomaan profetioidensa toteutumisen ilman, että vastustamme rauhaa tai kannatamme väkivaltaa. Siksi jokaisen kannattaakin kysyä itseltään peilin edessä, onko oikeasti rauhan asialla - vaiko vain poliittisen propagandan uhri.

Lue lisää...

5.11.08

Monikasvoinen kirkko

Kirkon tutkimuskeskus on hiljattain julkaissut kirkon nelivuotiskertomuksen Monikasvoinen kirkko. Tutkimuskeskuksen omassa tiedotteessa korostettiin ensi sijassa sitä, että suomalaisten "luottamus kirkkoon on vahvistunut". Kirkon tilasta kiinnostuneen kannattaa jälleen kerran tutustua raporttiin lähemmin eikä tyytyä vain viralliseen tiivistelmään.

Kertomus on pitkä ja sisältää paljon mielenkiintoista tietoa suomalaisista, joista 81,7 prosenttia kuului vuoden 2007 lopussa evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Tästä huolimatta suomalaisten suhtautuminen erilaisiin uskonnollisiin liikkeisiin yllättää. Suomalaiset suhtautuvat esim. buddhalaisuuten positiivisemmin kuin mm. juutalaisuuteen tai vaikkapa Suomen Vapaakirkkoon. Hieman huonommassa maineessa on helluntailaisuus, johon on vain yhden prosenttiyksikön verran enemmän myönteisesti suhtautuvia kuin seuraavana tulevaan hindulaisuuteen. Jos puolestaan lasketaan kielteisesti suhtautuvien määrää, niin hindulaisuutta ei pidetä lainkaan niin kielteisenä asiana kuin esim. helluntailaisuutta, joka on melkein tasoissa Krishna-liikkeen, Kabbalan ja Wiccan kanssa.

Sen sijaan huomattavasti negatiivisemmin suhtaudutaan karismaattisuuteen, jota 41% suomalaisista pitää kielteisenä. Kristillisistä liikkeistä huonommin Suomessa pärjää ainoastaan lestadiolaisuus, jonka 48% kansasta näkee negatiivisessa valossa. Syyksi arvellaan, että moraalinen rima esim. lestadiolaisten ja karismaattisten kristittyjen parissa on keskimääräistä korkeammalla, mikä koetaan riviluterilaisten parissa ahdistavana.

Tässä muita valittuja paloja raportin ensimmäisestä luvusta, jossa käsitellään erityisesti suomalaisten uskonnollisuutta:

  • Julkisessa uskonnollisuudessa suomalaiset ovat maailmanlaajuisesti vähiten aktiivisten joukossa. Viikottain jumalanpalvelukseen tai vastaavaan tilaisuuteen osallistuu suomalaisista n. 6%, joista 2/3 on kirkon jäseniä ja loput vapaita kristittyjä tai Jehovan todistajia (luterilaisen kirkon pääjumalanpalvelukseen osallistuu 1,9% kirkon väkiluvusta). Erilaiset seurakunnan pienryhmät ja piirit vetävät enemmän väkeä, sillä niihin osallistuu peräti 9% suomalaisista. Jos seurakunnan eri tilaisuuksien (jumalanpalvelukset, konsertit, ihmissuhdekurssit, jne.) sisällön saisi itse päättää eikä oma aikataulu olisi esteenä, peräti 10% suomalaisista olisi kiinnostunut osallistumaan uskonnolliseen - ei siis pelkästään ev.lut. kirkon järjestämään - tilaisuuteen viikottain.

  • Kun kysyttiin, miksi kirkon tilaisuudet eivät kiinnosta, 68% ilmoitti haluavansa hoitaa jumalasuhdettaan mieluummin yksityisesti ilman kirkkoa. Lähes kolmasosa ilmoitti lisäksi, ettei seurakunnan toiminta yksinkertaisesti kiinnosta, ja toinen mokoma ilmoitti kiinnostamattomuuden vaikuttavan asiaan ainakin jonkin verran. Kaiken kaikkiaan 46% koki hengellisen elämän itselleen vieraaksi. Liiasta ahdasmielisyydestä kirkkoa syytti 39% ja liiasta vapaamielisyydestä 15%.

  • Hieman yllättäen uudestisyntyneenä kristittynä itseään piti vain 5% vastanneista, vaikka Seurakunnan kasvu ry:n hiljattain tekemän tutkimuksen mukaan (ks. aiempi postaus) uudestisyntyneitä kristittyjä olisi Suomessa peräti 10%. Vain 78% suomalaisista kielsi olevansa uudestisyntyneitä kristittyjä, joten liekö jäljelle jääneiden 17% joukossa sellaisia, joiden vastaus vaihtelee tutkimuksesta toiseen?

  • Kirkko sai suomalaisilta yleisarvosanan 7½. Tyytyväisiä oltiin erityisesti kirkollisten toimitusten hoitoon. Noin 90% pitääkin tärkeimpinä syinä kirkkoon kuulumiselleen mahdollisuutta saada kirkkohäät, tulla haudatuksi kirkon toimesta, päästä kummiksi tai saada oma lapsensa kastetuksi.

Nelivuotiskertomuksen johdannossa sanotaan, että sen "tarkoitus on tarjota kirkon tilanteen ja kehityssuuntien kuvaus ja analyysi, jonka pohjalta on mahdollista tehdä päätöksiä kirkon tulevaisuudensuunnitelmiksi". On mielenkiintoista nähdä, millaisia johtopäätöksiä ylläolevien faktojen perusteella tehdään. Tässä muutama ehdotus:

1) Pienryhmät yms. vetävät käytännössä selvästi paremmin väkeä kuin muodolliset isommat tilaisuudet. Tämä ei ole uhka vaan mahdollisuus, joten pienryhmätoimintaan kannattaisi satsata kunnolla.

2) Nykyisellään maksimissaan vain 10% on halukas osallistumaan seurakunnan tilaisuuksiin, vaikka ne saisi räätälöidä oman mielensä mukaiseksi, ja silloinkin eri ihmisten mieltymykset menisivät usein pahasti ristiin. Suuren yleisön kosiskelu ei siis ideaalitapauksessakaan johda tilanteen kohenemiseen, joten paukkuja ei kannata kovin paljoa tuhlata kosmeettisiin muutoksiin tai sanoman vesittämiseen.

3) Kirkon raamatullinen missio tehdä opetuslapsia on suurimmaksi osaksi epäonnistunut. Suurin osa ihmisistä ei ole kiinnostunut kirkosta, sen toiminnasta tai hengellisestä elämästä ylipäätään, ja vain 5% koko kansasta pitää itseään uudestistynyneenä. On hienoa, että kasuaalitoimitukset ovat suosittua ja että ihmiset kuuluvat niiden takia kirkkoon. Toisaalta pitäisi olla itsestään selvää, että käytännössä ne ovat täysin toissijaisia asioita sen rinnalla, mitä Raamatussa opetetaan seurakunnan tehtävästä.

Voitaisiinko jo pikkuhiljaa lakata onnittelemasta itseämme siitä, että olemme onnistuneet siivilöimään hyttysiä - ja alkaa kiinnittämään huomiota niihin kameleihin, joita koko ajan nielemme?

Lue lisää...

10.10.08

Kiusallinen tulos

Viikko sitten julkaistiin ensimmäisiä tuloksia kolmannesta Seurakunnan kasvu ry:n järjestämästä kristinuskoa Suomessa käsittelevästä tutkimuksesta. Tutkimuksen keskeisimpään kysymykseen, "Oletko uudestisyntynyt kristitty, jolla on henkilökohtainen suhde Jeesukseen?", vastasi myöntävästi 10%. Tämä tulos on kiusallinen monellakin tapaa.

Tulosta on ainakin joidenkin vapaiden kristittyjen parissa hämmästelty siksi, että se on niin hyvä. Arviot suomalaisten uskovien määrästä liikkuvat yleensä 3-5% tienoilla, joka kuitenkin vastannee paremmin aktiivisten kristittyjen määrää. Gallupin tulos on siis eräänlainen näpäytys niille vapaiden suuntien edustajille, joiden mielestä luterilaisten keskuudesta ei juurikaan löydy uskoa.

Mutta tulos on kiusallinen myös luterilaiselle kirkolle. Sen oman tutkimuskeskuksen tekemien tutkimusten kysymykset on yleensä aseteltu niin, että suomalaisten kristillisyydestä saadaan selkeästi positiivisempi kuva. Toisaalta tietysti voidaan ajatella, että on hyödytöntä kysyä ihmisten uudestisyntymisestä, koska kirkon virallisen opin mukaan jokainen lapsi uudestisyntyy kasteessa. Ongelmaksi ei tällöin nähdä uudestisyntymättömyyttä vaan se, että ihminen ei vain tiedä sitä tai ei elä sen mukaan. Koska kirkon teologista pohjaa ei voida muuttaa, on korjaavia toimia pyritty ohjaamaan pääsääntöisesti tämän jälkimmäisen ongelman ratkaisuun.

Tutkimusraportin lopullinen versio ilmestyy myöhemmin tänä vuonna. Siinä tullaan huomioimaan myös eri kristillisten järjestöjen ja kirkkokuntien palaute, jotta raportista tulisi mahdollisimman laadukas. Tutkimuksen otos (n. 1400), tekijä (TNS Gallup) ja tekotapa ovat sinänsä täysin normaaleja ja päteviä, mutta tulosten tulkinnasta voi luonnollisesti olla erilaisia näkemyksiä.

Toivotaan, että kiusallisesta tuloksesta huolimatta tutkimus noteerataan mahdollisimman laajasti ja että siihen reagoidaan oikealla tavalla myös kirkon piirissä. Epämiellyttävistä asioista vaikeneminen ei ole kenenkään etu - eikä varsinkaan niiden, jotka ovat matkalla helvettiin.


Päivitys 16.10.:

Tutkimuksen tulos oli juuri niin kiusallinen kuin saattoi ounastellakin. Kirkon tutkimuskeskuksen tutkimusassistentti Jussi Sohlberg hyökkää Kotimaa-lehden jutussa "teologisesti latautunutta ja ongelmallista" kysymyksenasettelua vastaan. Hänen mukaansa esim. "aktiivikörteistä" moni vastaisi kieltävästi, jos heiltä kysyttäisiin, onko heillä henkilökohtainen suhde Jeesukseen. Tarkempia tuloksia kuin tällaiset ratkaisukristillisyyden mittaukset antavat Kirkon tutkimuskeskuksen tutkimukset, joiden mukaan "31 prosenttia suomalaisista pitää itseään uskovana, 15 prosenttia uskovaisena ja 68 prosenttia kristittynä".

Niinpä niin. Sohlbergille ei kelpaa Raamatun näkemys siitä, mikä on kristitty, vaan mittanuoraksi kaivetaan aktiivikörtti - ja sitten syytetään kysymyksenasettelua "teologisesti latautuneeksi". Jos vaihtoehtoina on joko kirkon perustan kyseenalaistaminen tai kristityn määritelmän muuttaminen, niin lienee selvää, kumpi valitaan. Suomalaisten uskosta ollaan kyllä iloisia, mutta ei välitetä siitä, että uskon kohteena ei välttämättä ole Raamatun Jumala eikä Jeesus kuulu kuvioon millään tavalla.

Kaikesta päätellen Seurakunnan kasvu ry:n tutkimus ei siis päässyt häiritsemään ainakaan Kirkon tutkimuskeskuksen unta, mutta toivottavasti muilla tahoilla aletaan pikkuhiljaa heräillä.

Lue lisää...

17.9.08

Taloudellisen tuhon jyrkänteellä

Talousrintamalta on viime aikoina kuulunut lähinnä huonoja uutisia. Asiantuntijat yrittävät parhaansa mukaan vakuutella kansalle, että lamaa ei ole tulossa ja että ainakin Suomen talous on hyvissä kuosissa. Toisaalta kaikki eivät ole täysin vakuuttuneita, sillä nimenomaan huolestuneiden kuluttajien rauhoittelu on tyypillinen oire siitä, että alaspäin ollaan menossa. Onko maailma siis oikeasti taloudellisen tuhon jyrkänteellä, niin kuin jotkut kristityt profeetatkin väittävät?

David Wilkerson ei ole ensimmäinen - eikä varmaan viimeinenkään - profeetallinen hahmo, joka varoittelee taloudellisesta kaaoksesta ja sen seurauksista. Jo Ilmestyskirjasta (luku 18) löytyy terävää kritiikkiä Babylonia eli aikansa johtavaa poliittis-taloudellista mahtia vastaan. Siellä imperiumin ytimessä olleet elelivät herroiksi ja nauttivat elintasosta, josta muualla maailmassa vain haaveiltiin. Miekan avulla ylläpidettiin maailmanlaajuista Rooman "rauhaa" ja samalla riistettiin valtakunnan laidoilla olevia kansoja. Vaikka toiminta oli eettisesti kyseenalaista, bisneksestä hyötyivät niin monet, että sen annettiin jatkua. Ilmestyskirja esittääkin Mammonan mahtavana vihollisena, joka käyttää valtaansa aina nykyisen maailmanjärjestyksen viime metreille asti.

Tänä päivänä tilanne on se, että vaikka Yhdysvalloissa konkurssi on toistaiseksi kolkutellutkin lähinnä investointipankkien ovilla, löytyy syyllisiä muualtakin. Aina voidaan toki kiistellä siitä, mistä kaikki johtuu, mutta ainakin osa ongelmasta johtuu yksinkertaisesti siitä, että tavalliset kansalaiset ovat eläneet yli varojensa. Rahaa on siis lainattu (ja kulutettu) enemmän kuin on pystytty maksamaan takaisin. Hallituksen mittavista tukitoimista huolimatta - kulutusjuhlan hinta on ainakin 700 miljardia - myös muu maailma pääsee osallistumaan jenkkien elintason ylläpitämiseen.

Olipa tämä esimakua aikamme Babylonin romahtamisesta (ks. aikaisempi kirjoitus Suuresta Babylonista) tai ei, on selvää että tällaiset kuplat aina puhkeavat. Talousjärjestelmä, jonka ytimessä on ajatus ikuisesti ylöspäin menevistä osakemarkkinoista, ainaisesta vaurastumisesta ja loputtomasta kuluttamisesta, joutuu jossain vaiheessa kohtaamaan todellisuuden eli maapallomme ja ihmisluonteemme asettamat rajat.

Johanneksen yhtenä ongelmana oli se, että monet uskovat olivat liian sidoksissa poliittis-taloudelliseen järjestelmään, jota he pitivät vaurautensa luojana ja rauhansa takaajana. Taivaallinen perspektiivi oli kuitenkin toinen ja Johannes yritti parhaansa mukaan saada lukijansa näkemään virallisen propagandan läpi ja ymmärtämään hyväntekijänä näyttäytyvän järjestelmän todellinen luonne.

Ongelma on osittain sama tänäänkin. Moni on vastaanottanut sen markkinatalouden evankeliumin, jonka uskontunnustus on "kulutan, siis olen" ja jossa ihmisen tärkein tehtävä on tuoda voittoa osakkeenomistajille (jotka muussa tapauksessa siirtävät tuotantonsa johonkin halpaan lapsityövoiman maahan, jossa työntekijöiden oikeudet ovat tuntematon käsite). Siksi Johanneksen antama vihje on edelleen ajankohtainen: kun riistokapitalismin romahdus tulee ja taivaassa lauletaan "Halleluja!", niin on parasta liittyä kuoroon eikä jäädä surkuttelemaan taloudellisia tappioita. Älä ole ahne ja hölmö.

Lue lisää...

24.8.08

Homoseksuaalisuuden ymmärtäminen

Arkkipiispa Jukka Paarman 22.8. Helsingin Alma-median toimitukselle antamaa homoseksuaalisuuteen liittyvää haastattelua on siteerattu laajasti eri lehdissä ja verkkosivustoilla. Paarman mukaan "on tärkeä ymmärtää mitä homoseksuaalisuus on". Ongelmana ei kuitenkaan ole se, että tavoitteesta oltaisiin eri mieltä, vaan se, että eri tahot antavat kysymykseen hyvin erilaisen vastauksen.

Arkkipiispan näkemyksiä valottaa ehkä parhaiten seuraavat kolme lainausta:

1) Paarma myöntää, että homoseksuaalisuus tuomitaan Raamatussa yksiselitteisesti.

Raamatun näkemystä homoseksuaalisuudesta on yritetty pitkään sivuuttaa kahdella eri tavalla. Toinen niistä on väite, jonka mukaan Raamattu ei tuomitse homoseksuaalisuutta, tai jos tuomitseekin, niin ei ainakaan yksiselitteisesti. On vaikea sanoa, haluaako arkkipiispa vain miellyttää kirkon ei-liberaalia siipeä vai onko hän itse päätynyt tutkinnassaan tähän tulokseen, mutta on joka tapauksessa hienoa, että Paarma on hylännyt tämän argumentin.

2) Tiedämme homoseksuaalisuudesta nyt paljon enemmän. Raamattu ei puhu sellaisesta homoseksuaalisuudesta, joka on kahden samaa sukupuolta olevan ihmisen rakkaussuhde ja johon kuuluu sitoutuminen toiseen.

Toinen tapa sivuuttaa Raamatun tuomitseva suhtautuminen homoseksuaalisen taipumuksen harjoittamiseen on väite, jonka mukaan homoseksuaalisuus ennen oli aivan eri asia kuin homoseksuaalisuus tänään. Siinä missä homoseksuaalisuus ennen oli luonnonvastaista (kuten Paavalikin asian ilmaisee), rietasta "elostelua" ja "irstailua", tänä päivänä siitä on tullut kahden samaa sukupuolta olevan ihmisen sukupuolinen rakkaussuhde.

Tämä on mielenkiintoinen argumentti, jossa on monta ongelmaa. Homoseksuaalit ovat nimittäin pitkään yrittäneet kertoa heteroille, että homoseksuaalisuutta on esiintynyt aina ja kaikkialla ja kaiken lisäksi vielä yllättävän suurella osalla väestöä (tosin tutkimusten mukaan väitteen tueksi esitetyt tilastot ovat suuresti liioiteltuja, mutta jätetään se nyt tässä huomioimatta). Tämän propagandan mukaan homoseksuaalisuus on eräällä tavalla "luonnollista" ja nykyaikaisia rakkaussuhteita on homojen välillä esiintynyt kautta historian. Ovatpa jotkut tutkijat nähneet Daavidin ja Jonataninkin välillä homoeroottista latausta. Nämä argumentit eivät kuitenkaan oikein sovi yhteen, joten tässä kannattaisi nyt pro-homo -liikkeen päättää, miten asia oikein on. Ehkäpä tämän päivän uushomoseksuaalisuus on parituhatvuotisen evoluution tulosta?

Toinen ongelma Paarman näkemyksessä on se, että se määrittelee koko homoseksuaalisuuden uudelleen. Homoseksuaalisuudessa ei oleellista tai keskeistä olekaan se, että siinä kaksi samaa sukupuolta olevaa ihmistä ovat keskenään sellaisessa yhteydessä, jonka Jumala luomistyössään tarkoitti toteutumaan miehen ja naisen välillä. Tärkeintä onkin se, mikä on se tunne, mieliala tai suhde, mikä seksin harjoittajien kesken vallitsee. Jos tunne on kohdallaan, niin homoseksuaalinen akti on hyväksyttävää, mutta muuten se on luonnonvastaista elostelua ja irstailua. Oikein ymmärrettynä homoseksuaalisuudessa ei siis olekaan kyse homoista ja seksuaalisuudesta vaan jostain muusta.

Kolmas ongelma Paarman näkemyksensä on se, että esim. Paavalin argumentti ei alleviivaa rakkauden puutetta vaan sitä, että vastakkaisen sukupuolen sijaan partneriksi on luonnon ja luomistyön vastaisesti valittu saman sukupuolen edustaja. Paavali ei siis tuomitse näitä suhteita siksi, että ne ovat "häpeällisiä" (eli niistä puuttuu rakkaus), vaan ne ovat häpeällisiä nimenomaan siksi, että ne ovat vastoin Jumalan luomistyötä (joka on tärkeä osa Paavalin argumenttia luvussa 1).

Rakkautta on paljon ja kaikenlaista koko maailma pullollaan. Rakkaus ei silti ole niin hyvä motiivi kuin usein kuvitellaan. Rakkaus ei tee esiaviollisesta suhteesta hyväksyttyä. Rakkaus ei tee sisaren ja veljen välisestä suhteesta hyväksyttyä. Rakkaus ei tee moniaviollisuudesta hyväksyttyä. Ja kuitenkin Raamatussa nämä kaikki ovat selkeästi hyväksyttävämpiä kuin homoseksuaalisen taipumuksen toteuttaminen. Esiaviolliset suhteet (ja aviorikokset, joihin syynä on tietysti aina rakkaus siihen henkilöön, kenen kanssa omaa tai toisen puolisoa petetään) ovat tietenkin jo lyöneet itsensä läpi, joten nyt odotellaan vain sitä, että kirkonmiehet johdonmukaisesti ryhtyvät ajamaan näitä muitakin.

3) Useimmilla homoseksuaalisuus on annettu ominaisuus. Ihmiset eivät siten ole vastuussa seksuaalisesta suuntautumisesta. Kaikilla homoseksuaaleilla taipumus ei ole oman valinnan tulosta. On tärkeä ymmärtää tämä.

Taipumus homoseksuaalisuuteen voi siis olla perittyä ja jos näin on, niin se tekee asiasta hyväksyttävän. Meille on tosin kerrottu, että myös taipumus alkoholismiin, väkivaltaisuuteen, yms. asioihin voi olla perittyä. Itse asiassa yllättävän harvoin tapaakin ihmisiä, jotka ovat täysin puhtaalta pöydältä tehneet tietoisen päätöksen ryhtyä esim. narkkariksi, murhaajaksi tai pedofiiliksi. Jotkut ajautuvat näihin väärien valintojen seurauksena, jotkut ovat onnettomien olosuhteiden uhreja ja joillakin saattaa peräti olla taipumusta luonnonvastaiseen tai tuhoavaan toimintaan. Olipa taipumus tai suuntautuminen annettu tai saatu mitä kautta tahansa, kaikkien kuitenkin oletetaan hillitsevän taipumuksiaan.

Monet meistä heteroista eivät koskaan syystä tai toisesta löydä itselleen sopivaa puolisoa. Paarmakin lienee samaa mieltä siitä, että Raamatun selvä ohje tällaisessa tapauksessa on, että silloin eletään selibaatissa (tai korkeintaan "sooloseksiä" harrastaen). Miksi siis homoaktin hyväksyttävyyttä yritetään perustella sillä, että se on "annettu", mutta heterot joutuvat pidättäytymään oman taipumuksensa toteuttamisesta silloin, kun se ei ole mahdollista Jumalan asettamissa puitteissa?

On tärkeä ymmärtää, mitä homoseksuaalisuus on. Vielä tärkeämpää on ymmärtää, mikä Raamatun opetus ja Jumalan tahto tässä asiassa on. Toivottavasti molemmat selviävät arkkipiispa Paarmallekin jossain vaiheessa.

Lue lisää...

18.8.08

Todd Bentley, Lakeland ja sinisilmäiset karismaatikot(?)

Keskustelu Todd Bentleystä ja ns. Lakelandin herätyksestä on jatkunut jo jonkin aikaa eri foorumeilla. Rintamalinjat ovat muista vastaavista ilmiöistä tuttuja eli "Vihollisen viimeinen eksytys ennen antikristuksen tuloa" vs. "Kokoukset ovat voimallisia ja ihmeitä tapahtuu, joten ei parane kritisoida". Debatissa kierrokset vain lisääntynevät viimeisimmän käänteen myötä: 133:n Jumalan läsnäolossa vietetyn päivän jälkeen Bentley on eroamassa vaimostaan ja on "epäterveessä emotionaalisessa suhteessa tiimissään olevan naishenkilön kanssa" (lähde: Fresh Fire Ministries).

Molemmissa rintamalinjoissa on omat ongelmansa. Ne, joiden teologiaan ei mahdu erilaisiavoimallisia kokemuksia ja tunteita, ovat saman ongelman edessä kuin Jeesuksen ajan kirjanoppineet. He eivät voineet kiistää, etteikö Jeesuksen kautta tapahtuisi ihmeitä, mutta koska he eivät pitäneet Jeesuksen toimintatavoista ja kuvittelivat olevan teologisesti ylivertaisia, oli ainoa looginen johtopäätös se, että itse Saatana vaikutti Jeesuksen palvelutyössä. Tämä oli kuitenkin sekä absurdi että vaarallinen väite, kuten Jeesus saman tien teki selväksi.

Toisessa poterossa ovat ne, jotka kuvittelevat, että Jumalan läsnäolo ja voimallinen toiminta jonkun ihmisen kautta tekee ko. ihmisen immuuniksi virheille. He kyllä myöntävät, että voimakkaassa virrassa roskatkin aina lähtevät liikkeelle, mutta loppupelissä pidättäytyvät "Herran voidellun" arvostelusta ja arvioinnista. Tärkeintä on Jumalan voima, jonka tavoittelussa voidaan sulkea silmät räikeiltäkin ylilyönneiltä. Ongelma ei olekaan enää Daavidin huorinteko ja sen peittäminen murhalla, vaan Natan, joka kehtaa kritisoida kuningasta. Mitäpä yhdestä Uriasta, kun kerran Herra on Daavidin avulla murskannut vihollisen ja voimallisesti toteuttanut oman lupauksensa Israelille tulevasta maasta?

Haaveilen siitä, että joskus tulee herätys,
- jossa kanavia on useita niin että kukaan ei kuvittele olevansa korvaamaton,
- joka ei ole "ota tai jätä"-liike vaan jota voi tarvittaessa kritisoida rakentavasti,
- jonka avainhenkilöt ovat teologisesti valveutuneita, kypsiä kristittyjä, ja
- joka ei muistuta televisioshowta.

Sitä odottaessa yritän
- pitää kiinni rukouksesta ja Raamatun lukemisesta,
- harjoittaa henkien erottamista sekä profetioiden ja opetusten punnitsemista,
- luottaa siihen, että Jumala varjelee niitä jotka Häntä vilpittömästi etsivät, ja
- olla armollinen niitä kohtaan, jotka ajattelevat eri tavalla, sillä taistelu ei ole Kristuksen omia vaan yhteistä vihollista vastaan.

Lue lisää...

30.7.08

Kaikuja Kotimaasta

Kotimaa-lehti tarjoaa useimmiten aika ristiriitaisen lukukokemuksen (kristillisen kentän Helsingin Sanomat?). Jotkut jutut ovat oikein hyviä, mutta välillä ei tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa. Tosin näissäkään tapauksissa ei vastuu aina lankea jutun tekijän harteille, sillä kaikkia haastateltavia ei paraskaan toimittaminen välttämättä pelasta. Toisaalta lehti avaa näkymiä suomalaisen kirkollisuuden koko kirjoon. Loman kunniaksi poimin parhaita paloja tämän kuun numeroista:

Numerossa 27 sivulla 3 kauhistellaan riparitöppäyksillä. Kaikki töppäykset eivät tietenkään ole oikeasti samanarvoisia, vaikka lööppeihin päätyvätkin (esim. väkivaltainen käytös on Raamatun valossa hieman eri luokan töppäys kuin kielilläpuhuminen). Nyt on puhuttanut The Passion of the Christ-elokuva ja abortista kertovan videon näyttäminen. Harva on huolestunut siitä, että K-11 elokuvissa (K-15 elokuvista puhumattakaan) saattaa olla paljon enemmän väkivaltaa ja kyseenalaista materiaalia kuin Gibsonin Kristus-passiossa. Sen sijaan jaksetaan päivitellä sitä, että vanhempien luvalla lapsille on näytetty, mitä Jeesus joutui kärsimään meidän tähtemme. Syystäkin ollaan kirkkohallituksessa kauhistuneita.

Toimittaja on huolissaan myös aborttivideolla shokeeraamisesta, sillä voihan leirillä on sellaisiakin, joilla on lapsen tappamisesta omaa kokemusta. Luonnollista olisikin jättää myös esim. 10 käskyn opetteleminen kokonaan pois ripareilta, sillä monella voi olla kipeitä kokemuksia synnistä. Tällainen konfrontaatio voi nimittäin "lamauttaa tärkeän asian käsittelemisen tyystin" eikä kokemus omasta syntisyydestä ole kenenkään etu (tämähän opetettiin jo Paholaisen kirjeopiston peruskurssilla).

Saman numeron sivulla 6 raportoidaan vanhoillislestadiolaisten Suviseuroista ja siitä, kuinka siellä "kerrattiin muuttumaton oppi". Ei voi muuta kuin ihmetellä, kuinka kirkko suvaitsee keskuudessaan valtavaa joukkoa kristittyjä, joiden mukaan ainoastaan vanhoillislestadiolaiset pelastuvat. Näihin verrattuna esim. tuomiokapitulien ja piispojen jahtaamat Rankinen ja Koivisto ovat suorastaan esimerkillisiä opillisesti. Vai onko niin, että kirkolle kelpaavat opista (tai sen puutteesta) riippumatta kaikki kirkollisveron maksajat, kunhan he eivät vaan keikuta venettä?

Numeron 28 pääkirjoituksessa Olav S. Melin iloitsee, että "kirkko pitää siis pintansa, vaikka väki vähenee". Ilmeisesti Melin on samalla lääkityksellä kuin nekin kirkon päättäjät ja johtajat, jotka hehkuttelevat kirkon yhteiskunnallisella asemalla ja suomalaisten uskonnollisuudella, vaikka kirkosta eroaa väkeä yhä enenevällä vauhdilla (tätäkin kirjoittaessa 5-10 henkeä erosi). Tai ehkä Melin tarkoitti, että pinta pidetään loppuun asti kiiltävänä ja hyvännäköisenä, vaikka sisus olisi kuinka tyhjä tai rapautunut tahansa?

Kolme aukeamaa myöhemmin Sari Roman-Lagerspetz valittelee Mielipide-sivulla sitä, että kirkko sallii opetusta, jonka mukaan mies ja nainen ovat tasa-arvoisia mutta erilaisia. Näissä faktoissa ei vielä sinänsä ole ongelmia, mutta jos samalla annetaan ymmärtää, että mies on "perheen pää", niin se on ristiriidassa kirkon naispappeuskannan kanssa. Tai kääntäen: se, että naispappeus on kirkossamme hyväksytty, tarkoittaa sitä, että luterilaisten piirissä ei ole luvallista opettaa tai uskoa, että mies olisi perheen pää.

Koska Roman-Lagerspetz on näin tarkka siitä, että kirkossa toimitaan virallisten päätösten mukaan, niin odotan hänen seuraavaksi tekevän valituksen siitä, että kirkossa on kirkon työntekijä kirkon tiloissa siunannut samaa sukupuolta olevan parin ilman, että kirkko on antanut tähän luvan tai tehnyt asiasta päätöstä. Ja kunhan tämä asia on selvitetty, kirkon virallisesta kannasta huolestunut Roman-Lagerspetz käynee vanhoillislestadiolaisten opin ja opetuksen kimppuun. Se toivottavasti pitänee hänet kiireisenä muutamia vuosia.

Välillä vähän positiivisempi huomio: numerossa 29 sivulla 6 on Heli Karhumäeltä jälleen hyvä kirjoitus. Tällä kertaa hän kirjoittaa höpöhöpö-hoidoista ja -uskomuksista ja iskee suoraan asian ytimeen. "Peruskysymys on: uskooko kirkko kaikkien gurujen, astrologien ja energiakonsulttien tarjonnan keskellä, että Jeesus Kristus on tosi Jumala? Jos uskoo, mikä estää sitä julistamasta uskoaan avoimesti?" Niinpä.

Ja sitten paluu normaaliin ohjelmaan. Maailmallakin jonkin verran mainetta niittänyt VT:n eksegetiikan professori Martti Nissinen tarjoilee sivuilla 18 ja 19 mielipiteitään. Esim. Jumala on Nissisen mukaan VT:ssa sellainen kuin hänen "ei missään tapauksessa pitäisi olla" (kuulenko Markionin iloitsevan haudassaan?). Vastenmielistä professorille on erityisesti se, että Jumalaa piti tyydyttää eläinten - ja loppupelissä ihmisen - veriuhreilla.

Teologiassa on aina puhuttu siitä, kuinka ihminen ei voi koskaan täysin ymmärtää tai tuntea, millainen salattu Jumala on, mutta jos haluaa tietää, minkälainen Jumalan pitäisi olla, niin kannattaa käydä kysymässä Nissiseltä.

Numerossa 30 sivuilla 4 ja 5 haastatellaan Tampereen vapaa-ajattelijoiden edustajia, Petri Karismaa ja Heikki Orsilaa. Kaverit ovat toki huomattavasti fundamentalistisempia ja uskonnollisempia kuin ne, joita vastaan he hyökkäävät, mutta se ei onneksi ole varsinainen ongelmia Suomen kaltaisessa sivistyneessä yhteiskunnassa. Tästä huolimatta väittäisin, että kaverit ovat olleet suureksi avuksi kirkolle. Ketään oikeasti Jeesuksen ja luterilaisuuteen uskovaa ei www.eroakirkosta.fi nimittäin tietenkään hätkäytä, ja kirkosta ja uskosta kiinnostumattomat saavat erotakin. Jos sellaisillekin uskoville, jotka haluavat kirkossa pysyä, ovat piispat valmiina ehdottelemaan eroa ja uuden kirkon perustamista tai toiseen liikkeeseen liittymistä, niin on aikamoista ulkokultaisuutta voivotella uudestisyntymättömien ei-uskovien lähtöä. Ellei sitten ainoina kriteereinä ole talouden maksimointi ja toisin(ääneen)ajattelevien eliminointi, niin kuin pahoin pelkään.

Viimeinen poiminta on saman lehden sivuilta 18-19, jossa haastatellaan kirkkohistorian emeritus-professori Jouko Martikaista. Hänen teesinsä on, että alkuperäisen/varhaisen kristinuskon oppeihin tai käytäntöihin ei voi palata "historian ohi". Tämä on hyviä uutisia sellaiselle kristillisyydelle, jonka edustaja ja puolestapuhuja Martikainen on: Raamattuun perustuva kristillisyys on mahdotonta, joten voimme aivan yhtä hyvin tyytyä 1500-luvun kristillisyyteen, jota toki pitää muokata yhteiskunnan muuttumisen myötä.


No, onneksi suomalaiset ovat korkeasti koulutettuja ja ihmiset ymmärtävät, että kaikkeen painettuun sanaan ei kannata luottaa... Antoisia lukukokemuksia Kotimaan parissa!

Lue lisää...

27.7.08

Kirkko, kirkot ja lopunaika

Raamatussa on nähtävissä tiettyjä kuvioita tai tapahtumaketjuja, jotka toistuvat usein tai ainakin merkittävissä paikoissa. Joskus kuvio on helppo erottaa, joskus se taas vaatii lukijalta vähän enemmän tarkkaavaisuutta. Yksi tällainen kuvio on kansojen hajoittaminen ja yhdistyminen, jota käsitellään Raamatun tärkeissä käännekohdissa.

Vanhan Testamentin ensimmäisissä luvuissa näemme, kuinka Jumala joutui jakamaan ihmiskunnan eri kansoiksi ja kieliksi, koska se oli käynyt liian mahtavaksi ja kuvitteli itsestään liikoja. YYA-toiminta loppui hyvin tehokkaasti ja Babylonin rakennusurakka jäi kesken. Hajaannus ei kuitenkaan ole ikuinen ja lopullinen, vaan mm. Ilmestyskirjasta voimme lukea, kuinka kansat jälleen yhdistyvät. Ensin tulee yhdistyminen Pedon alaisuuteen tämän seuraajina - Babylonin rakennusurakka saa vihdoin huipentumansa - ja lopulta pahan kukistuttua kaikki (jäljelläolevat) kansat palvovat Herraa.

Tämän kansojen tarinan rinnalla Raamatussa kulkee toinenkin tarina, nimittäin sen yhteisön tarina, jonka Jumala kutsui kaikista kansoista omaksi pojakseen. Vanhassa Testamentissa tämä Jumalan kansan tarina päättyy hajaannukseen ja vieraan vallan alla elämiseen. Jeesuksen myötä tilanne kuitenkin muuttuu ja Apostolien teoissa Pyhän Hengen vuodatus ja sitä seuranneet tapahtumat esitetään ikään kuin kansojen ja kielten hajaannuksen tyhjäksi tekevänä tapahtumana ja jopa eräänlaisena uutena luomisena Hengen elävöittäessä opetuslapset. Jeesuksen juutalaiset seuraajat ovat kaikki yhtä, ylittävät erilaiset kielimuurit ja muutenkin kaikki näyttää lupaavalta, varsinkin kun evankeliumi alkaa levitä kaikille kansoille. Jumala on aloittanut uuden kansan luomisen, jossa ihmiset ovat yhtä iästä, sukupuolesta, rodusta tai kielestä riippumatta.

Näin siis teoriassa, eli Jumalan omien yhteyden ja ykseyden (moninaisuudesta huolimatta) tulisi toimia merkkinä kaikille niille, jotka ovat vielä hajaannuksessa ja vihaavat toisiaan - jos eivät aina veljeään, niin sitten viimeistään naapurimaan asukkaita. Mutta kuinka tässä suunnitelmassa kävikään?

Israelin isoimmat ongelmat VT:ssa lähtivät liikkeelle siitä, että heille ei kelvannut asema, jossa Jahve oli kansan kuningas, vaan he halusivat olla niin kuin muut kansat, joilla oli oma kuningas (ja kaikki siihen liittyvä byrokratia, hierarkia, valtapeli, taloudellinen riisto, jne. jne.). Kansa sai mitä halusi ja loppujen lopuksi se vajosi muiden kansojen tasolle ja epäonnistui tehtävässään toimia valona kansoille.

Kuinka ollakaan, kristillisyydessä alkoi jo varhain samansuuntainen kehitys, eli ruvettiin tavoittelemaan asemaa ja valtaa, ensin seurakuntien keskuudessa ja lopulta maailmassa. Kristityt, kaikista "kansoista" vähäisin ja alkuaan sorrettu yhteisö, nousi lopulta valtaan ja muuttui monella tapaa sorretusta sortajaksi. Kirkolle kävi siten yhtä surkeasti kuin Israelille, joka profeettojen muistutuksista huolimatta unohti lunastuksensa Egyptin orjuudesta ja sorrosta.

Tänä päivänä meillä on yhden kirkon sijasta (kymmeniä) tuhansia kirkkoja ja kirkkokuntia, jotka elävät hajaannuksessa sekä teologisesti että keskinäisen yhteyden ja rakkauden näkökulmasta katsoen. Siitä voidaan tietysti keskustella, onko tuo kirkkojen lukumäärä ja moninaisuus hyvä vai huono asia, mutta se on varmaa, että todellisen, paikallistasolla toteutuvan uskovien yhteyden ja keskinäisen rakkauden puute on Herramme silmissä aina syntiä ja Hänen tahtonsa vastainen tila.

Tähänkin ongelmaan on tarjolla kaksi ratkaisua. Ilmestyskirjan mukaan lopun aikana pedon tukena on väärä profeetta, joka kokoaa ja yhdistää kansat hengellisesti yhden sateenvarjon alle ja samalla pedon päämääriä palvelemaan. Toisaalta Jumala yhdistää keskenään ne, jotka loppupelissä seisovat keskenään samalla puolella. Niin kuin Ilmestyskirja aivan alkuluvuista lähtien antaa ymmärtää, osa seurakuntien jäsenistäkin on vaarassa huomata olevansa väärällä puolella tässä lopunajan taistelussa ihmisten mielistä ja sydämistä.

Tästä ei ehkä vielä kannata vetää sellaista johtopäätöstä, että pyrkimys ekumeniaan ja opilliseen yksimielisyyteen olisi pedon pussiin pelaamista. Toisaalta ei kannata myöskään kuvitella, että oppikeskustelut ja yhteiset lausumat ovat se tapa, jolla Jeesuksen rukous seuraajiensa yhteydestä ja keskinäisestä rakkaudesta saa lopulta vastauksensa. Turha on myöskään valitella yhteyden virallisia esteitä ja selitellä seurakuntalaisille, että yhteyden toteutumisen voi jättää taivaassa tapahtuvaksi.

Minkälaista tulevaisuutta me haluamme? Odotammeko ylhäältä tulevaa lupaa tai käskyä toteuttaaksemme yhteyttä käytännössä omassa elämässämme, ihmissuhteissamme, valinnoissamme ja toimissamme? Haaveilemmeko jälleen kirkon kulta-ajasta, jolloin pakanat ja eri tavoin ajattelevat uskovat pannaan lailla - ja tarvittaessa vaikka miekalla - järjestykseen? Kaipaammeko yhteiskunnallista uskottavuutta ja salonkikelpoisuutta? Vai kelpaako meille kirkko, jonka turva on Ikiaikojen Jumala, jonka pää on Jeesus Kristus, joka vaeltaa Pyhän Hengen täyteydessä? Kirkko, jonka voima on heikkoudessa, joka tunnetaan keskinäisestä yhteydestä ja rakkaudesta - ja jota maailma vihaa?

Huominen rakentuu tämän päivän valinnoista.

Lue lisää...

10.6.08

Kelpaako mies papiksi?

Vielä tänäkin päivänä maassamme keskustellaan monessa paikassa siitä, voidaanko nainen vihkiä papiksi. Harvoin kuitenkaan kiinnitetään huomiota siihen, että on olemassa ainakin yksitoista hyvää syytä olla vihkimättä miehiä papeiksi:

  1. Miehet ovat liian tunteellisia papeiksi. Tämä emotionaalisuus näkyy erityisesti jalkapallo- ja jääkiekko-otteluissa.
  2. Miehen paikka on armeijassa.
  3. Jotkut miehet ovat niin komeita, että heidän ulkonäkönsä häiritsisi naisia, jotka yrittävät keskittyä jumalanpalvelukseen.
  4. Ruumiinrakenteensa puolesta miehet sopivat paremmin esim. kaatamaan puita tai painimaan vaikkapa karhun kanssa. Olisi luonnonvastaista, jos miehet tekisivät jotain muuta työtä kuin mihin heidän ruumiinsa on tarkoitettu.
  5. Henkilö, joka petti Jeesuksen, oli miespuolinen. Hänen uskonpuutteensa ja hänen osaksensa tullut rangaistus symboloivat sitä, että miehen pitäisi olla alamaisessa asemassa.
  6. Miehet ovat erittäin taipuvaisia väkivaltaan. Jokainen todellinen mies ratkaisee riidat tappelemalla. Niinpä miehet soveltuvat huonosti roolimalleiksi ja ovat vaarallisen tasapainottomia johtajina.
  7. Papin tehtävänä on hoitaa, hoivata ja vaalia seurakuntaa. Tämä ei kuitenkaan ole perinteinen miesten rooli. Läpi historian nimenomaan naisia on pidetty kykenevämpinä tähän tehtävään ja he lisäksi hakeutuvat siihen luonnostaan. Tämä tekee heistä sopivampia myös papin rooliin.
  8. Mies luotiin ennen naista eli kyseessä oli selvästi prototyyppi. Toisin sanoen, mies on eräänlainen koekappale, kun taas nainen on luomakunnan kruunu ja hänen luomisensa luomistyön huipentuma.
  9. Ne miehet, joilla on lapsia, eivät välttämättä pysty pitämään huolta kaikista vanhemmuuteen liittyvistä velvollisuuksistaan jos he yrittävät samalla toimia myös papin virassa.
  10. Miehet voivat aivan hyvin olla mukana seurakunnan toiminnassa, vaikka heitä ei vihittäisikään papeiksi. He voivat silti lakaista käytäviä, korjata kirkon kattoa ja jopa johtaa kuoroa esim. isänpäivänä. Vaikka miehet siis pysyvät näissä perinteisissä miehisissä rooleissa, he voivat silti olla elintärkeitä seurakunnan toiminnalle ja elämälle.
  11. Naiset eivät voisi mitenkään kunnioittaa miestä, joka on pukeutunut hameeseen.

Lue lisää...

23.5.08

Emansipaatio

Satunnaisella surffausreissulla törmäsin sivustoon, jonka keskustelupalstan eräässä ketjussa kyseltiin, pitäisikö aikoinaan käytössä ollut konventikkeliplakaatti saattaa jälleen voimaan. Ketjun aloittaja, itsensä Ahabiin rinnastanut kirjoittaja lienee ainoastaan halunnut heittää vähän normaalia rankempaa herjaa (tai sitten ei tunne Raamattuaan), mutta muiden reaktiot paljastivat sen pelottavan tosiasian, että jotkut kannattavat vielä tänäkin päivänä uskovien tiukkaa hengellistä valvontaa.

Konventikkeliplakaatti oli vuonna 1726 säädetty laki, jolla kiellettiin hengelliset kokoontumiset kodeissa ilman papin läsnäoloa. Tarkoituksena oli estää erityisesti herätysten leviäminen, mutta samalla myös kaikki muukin kirkon virallisesta linjasta poikkeava ajattelu. Laki kumottiin vuonna 1869 mutta vielä senkin jälkeen rikoslaki velvoitti pyytämään kirkkoherralta luvan kotona tapahtuvaan kokoontumiseen.

Uskonnonvapauslaki ja kansan sivistystason nousu ovat saaneet aikaan sen, että pieni eliitti ei enää voi miekan uhalla kontrolloida kristittyjen (tai muihinkaan uskontoihin kuuluvien) ihmisten kodeissa tapahtuvaa hartauselämää. Toki kirkon sisällä ruodusta poikkeavien osittainen kontrolli on edelleen mahdollista, mutta se ottaa nykyisin muita muotoja (vrt. Vammalan ehtoolliskiista ja Luther-säätiön piirissä suoritetut kasteet).

Siinä missä pappeja varten on vielä olemassa omat sanktionsa, alkaa maallikoiden hallinta olla entistä vaikeampaa. Kaikki eivät välttämättä edelleenkään tunne Raamattuaan, mutta tänä päivänä yhä useampi lukee sitä ja huomaa, ettei kaikki olekaan niin kuin kirkkokansalle on kerrottu. Joissain asioissa kirkko on selvästi liberaalimpi kuin Jumalan Sana antaisi myöten, kun taas toisissa asioissa myöhempien vuosisatojen tiukat perinnäissäänöt ovat sumentaneet Raamatun selkeät toimintamallit.

Tässä yhteydessä pitää taas nostaa hattua uudelle Missiokirkolle, joka luterilaisesta pohjastaan huolimatta aikoo sallia ehtoollisen vieton kodeissa ilman kirkon viralliseksi työntekijäksi vihityn henkilön läsnäoloa. Myös muutamassa muussa asiassa Nokia Missio on emokirkkoaan selkeästi lähempänä sitä, mitä Raamatussa opetetaan. Ajan kuluessa nämä valinnat tulevat varmasti vaikuttamaan koko Suomen kristilliseen kenttään.

Uskovien laajamittaista vapautumista hidastaa hieman se, että teologinen koulutus on pitkälti niiden käsissä, joiden etujen mukaista on pitää kansa edelleen tiukassa talutusnuorassa. Toisessa ääripäässä ovat ne dogmaatikot, jotka sovittelevat Raamatun tekstejä kirkon viralliseen tunnustukseen tavalla, joka saa eksegeetit lähinnä raivon ja/tai epätoivon partaalle. Toisessa ääripäässä ovat Räisänen ja muut näitä dogmaatikkoja (oikeutetusti) kritisoivat eksegeetit, jotka ovat kuitenkin heittäneet lapsen pesuveden mukana ja samalla menettäneet uskottavuutensa uudestisyntyneiden kristittyjen silmissä. Kumpikaan linja ei auta niitä, jotka haluavat totella enemmän Jumalaa kuin ihmistä.

Kirkkohistoriasta opimme onneksi sen, että vaikka aina voi osan ajasta viilata osaa porukasta linssiin, on tavattoman vaikeaa viedä koko ajan koko porukkaa kuin pässiä narussa. Jumala toimii ja vaikuttaa, ja elävä vesi etsii aina uomansa. Toki kristittyjen kotikokoontumiskiellot saattavat vielä olla arkipäivää jossain Kiinan kaltaisessa diktatuurissa, mutta Suomessa ne ovat auttamattomasti ohi. Ei toivottavasti kestä enää kauaa, että uskovat huomaavat häkin oven olevan auki.

Lue lisää...

17.5.08

Homofobia

"Homofobiasta päästään eroon vain koulutuksella, valistuksella ja rehellisellä keskustelulla. Periaatteessa ja paperilla asiat ovat monessa maassa kunnossa, mutta arkipäivän todellisuus todistaa toisin." Näin toteaa Ranneliike ry:n valitsema vuoden 2008 homofobian vastaisen työn hyvän tahdon lähettiläs Alexander Stubb.

Mainio konsepti tuo "homofobia". Sehän viittaa sairauteen, josta kärsivät kaikki ne, jotka eivät ole (ainakin teoriassa) valmiita astumaan kadulle osoittamaan mieltänsä homoseksuaalin elämäntavan puolesta. Saman tien kannattaisi lanseerata enemmänkin vastaavia käsitteitä: alkoholistifobia, pedofiilifobia, narkomaanifobia, narsistifobia, jne. Kaikkihan me olemme samanarvoisia eikä yksi elämäntapa ole toista parempi, joten miksi suhtautua vihamielisesti muiden taipumuksiin ja valintoihin? Antaa kaikkien kukkien kukkia!

Homofobian rinnalla voitaisiin tietysti puhua vielä muistakin peloista, joista valitettavan monet kärsivät. Yksi kauhistelee raittiutta, toinen pelkää sitoutumista avioliittoon, kolmas suhtautuu epärationaalisen vihamielisesti Jeesukseen. Homoille löytyi jo hallituksesta puolestapuhuja, mutta vielä olisi muillakin ministereillä mahdollisuus päästä otsikoihin esim. raittiusfobian, avioliittofobian tai jeesusfobian hyväntahdon lähettiläänä. Nämähän ovat nimittäin kaikki asioita, jotka ovat periaatteessa ja paperilla kyllä kunnossa, mutta arkipäivän todellisuus Suomessa todistaa toisin.

Lue lisää...

9.5.08

Missä ovat profeetat?

Timo Koivisto - huutava ääni Lahden erämaassa - kyselee, missä ovat tämän päivän profeetat Suomen Siionissa. Kysymys on erinomainen ja sitä sietää pysähtyä pohtimaan hetkeksi.

Joillekin ajatus profeetasta tai profeetallisesta sanomasta voi olla epämiellyttävä tai hämmentävä. Ne, joille tämä inhimillinen kiusaus on liikaa, voivat iloita, sillä teologit ovat valmistaneet pääsyn siitä, niin että he voivat sen kestää: profeettoja (ja muuta hörhöilyä kuten sairaiden parantamista, ihmeitä ja merkkejä, kielilläpuhumista, apostoleja, jne.) esiintyi vain Raamatun aikoina. Edistyneempinä ja sivistyneempinä he saavat sen sijaan tänä päivänä nauttia rauhallisesta ja harmonisesta, ylhäältä päin tiukasti johdetusta jumalanpalveluselämästä - ja bonuksena ympäröivän yhteiskunnan hyväksynnästä ja arvonannosta.

Vaan entäpä me muut, jotka uskomme että kissa ei suinkaan ole vienyt Jumalan kieltä ja että hän puhuu vielä tänäkin päivänä kansalleen, ei ainoastaan kirkon pappien vaan myös profeettojen kautta? Mistä me tunnistamme profeetan, jos sellainen tulee vastaan? Onko profeetalla pitkä tukka, joka ei ole nähnyt kampaa sitten kansakoulun? Tilaako profeetta McDonaldsissa vain heinäsirkkoja ja villimehiläisten hunajaa? Erottaako profeetan jo kaukaa, koska hän huutaa niin lujaa? Vai paljastaako profeetan se, että hän on Herralta kuullut etukäteen seuraavan viikon oikean vakioveikkausrivin?

Profeettoja tai ainakin sellaiseksi tarjoutuvia tuntuu olevan moneen lähtöön. Jotkut kiertävät ympäri maailmaa profetoimassa, kuinka aina kussakin maassa tulee tapahtumaan muutoksia seuraavien 12 kuukauden aikana. Jos joku ympäripyöreä ennustus osuu joskus oikeaan, lisätään pukuun yksi natsa ja tilataan kaveri uudestaan seuraavana vuonna.

Jotkut profeetat ennustavat, kuinka Herran tulemisen aika on lähellä. Tämä on aina varma nakki, sillä se on ollut lähellä jo pari tuhatta vuotta. Toiset taas puhuvat siitä, kuinka VT:n profetioiden täyttymys on *juuri nyt* lähellä juutalaisten palatessa Palestiinaan. Näille täysi kymppi Israel-innosta - ja kuutonen teologisesta tietämyksestä. Joillakin profeetoilla voi jopa olla voimakas ja aito profetian lahja (usein yhdistyneenä vahvaan haluun esiintyä) mutta loppupelissä kuitenkin aika kapeat hartiat profeetan viitan kantamiseen.

Parhaat eväät profeetan tunnistamiseen löytynevät Raamatusta, jossa meille on säilynyt tietoa monien profeettojen toiminnasta ja sanomasta (mm. Mooses, Elia, Elisa, VT:n profeettakirjat, Johannes Kastaja, Jeesus, Ilmestyskirja). Raamatun perusteella näyttäisikin siltä, että profeetta (1) saarnaa aina parannusta Jumalan kansalle; (2) saattaa tuoda myös toivon ja lohdutuksen sanoja; ja (3) ei välttämättä puutu pelkästään hengellisiin ongelmiin, vaan tarttuu rohkeasti myös yhteiskunnallisiin epäkohtiin ja valtaa pitävien vääriin arvoihin ja ratkaisuihin.

Meillä ihmisillä on aina ollut halu nähdä tulevaisuuteen ja siksi ennustavat profeetat ovat tänäkin päivänä kovassa kurssissa. Jos heidän sanomansa sivuaa jotenkin Raamatun profeettojen sanomaa, niin se osuu useimmiten edellä mainittuun ryhmään #2. Vaan missä ovat ne vierailevat ulkomaiset puhujat - harva edelleenkään kelpaa profeetaksi omalla maallaan - jotka saarnaavat parannusta suomalaisille kristityille? (Se, miten profeetat saavat sanomansa kuuluviin esim. kirkolliskokouksessa, on vasta toisen asteen ongelma.)

Jos joku Raamatun profeettojen kanssa samassa jatkumossa oleva profeetta joskus nousee Suomen Siionissa, niin veikkaan, että hänen sanomansa saattaa käsitellä esim. tällaisia aiheita:
- seurakuntien ja kirkkokuntien väliset katkeruudet, vihamielisyydet, raja-aidat ja nokkimisjärjestykset
- omien valtakuntien rakentaminen Jumalan valtakunnan sijasta
- vallanhimo ja pyrkimys vääränlaiseen kontrolliin
- ihmisten traditiot ja perinnäissäännöt, joista on tullut tärkeämpiä kuin Jumalan sanasta tai ihmisestä itsestään
- Mammonan kahleet
- ihmiskunnia, jota on etsitty Jumalan kunnian sijasta
- ihmispelko, johon on syyllistytty Jumalan pelon sijasta

Mikäli kaveri ei näistä asioista julistamalla vielä koe profeetan kohtaloa omiensa keskellä, niin eiköhän viimeistään yhteiskunnallisiin epäkohtiin puuttuminen hoida homman loppuun. Potentiaalisina aiheina voitaisiin mainita esim. Suomen päättäjien kiihkeä hoppu Naton kimppaan; alkoholiveron alhaalla pitäminen ja juomien saatavuuden helpottaminen kansan juodessa itsensä hengiltä; ylijumala Viimeisen Rivin vaikutusvalta yritysten ja työnantajien päätöksiin; tuloerojen kasvu; vanhusten, köyhien ja yhteiskunnan heikompiosaisten sosiaaliturvan heikkeneminen ja terveydenhoidon kallistuminen/vaikeutuminen; jne. Poliitikoillehan nämä ovat jo tuttuja aiheita, mutta kuka rohkea Herran soturi uskaltaisi lausua ääneen, että Raamatun Jumala on loppujen lopuksi aika kaukana oikeistolaisesta pikkuporvarista?

Harva meistä haluaa tällaisia profeettoja kuulla, saati sitten kutsua heitä massajuhlasupersuurkokoustapahtuman pääpuhujaksi. Siksi nämä kaverit päätyvätkin yleensä kaivon pohjalle, saavat päänsä tarjottimelle, joutuvat maanpakoon jollekin kaukaiselle saarelle - tai tulevat naulituksi häirikkönä ristille. Profeetan viittoja on siis runsaasti vapaana. Any takers?

Lue lisää...

24.4.08

"Ahne ja hölmö"

WinCapita-kohun kiihkeimmässä vaiheessa kysyttiin YLEn pääuutislähetyksessä haastateltavalta, millainen on WinCapitaan tai vastaavantyyliseen toimintaan mukaan lähtenyt ihminen. Vastaus ei ollut ainoastaan lyhyt ja ytimekäs - "ahne ja hölmö" - vaan osui myös aika hyvin kohdalleen. Ikävä kyllä, uhriksi oli joutunut myös joukko uskovia nopean ja helpon rahan toivossa.

Kotimaa-lehden jutussa kerrotaan, kuinka toimintaan oli lähtenyt mukaan joukko helluntailaisia, mm. seurakuntien työntekijöitä. Kaikki eivät ole asiasta (ainakaan vielä) kirjoitelleet lehdissä, mutta mukana oli kyllä työntekijöitä ja riviseurakuntalaisia muistakin kuin luterilaisista tai helluntailaisista piireistä. Ovatko uskovat siis yhtä ahneita ja hölmöjä - tai "sinisilmäisiä", kuten asia kauniimmin ilmaistaan - kuin muutkin?

Pelkäänpä, että asia on juuri näin. Harva tietenkään myöntää olleensa ahne, sillä onhan "rahanhimo kaiken pahan alkujuuri" (1 Tim. 6:10). Kukaan ei myöskään varmaan halunnut rahaa itselleen, vaan ainoastaan "Herran työhön". Onhan Herra tehnyt taloudellisia ihmeitä aikaisemminkin, miksei hän siis voisi omiaan suurella määrällä ilmaista rahaa ilman, että sen eteen täytyy tehdä työtä? Sinisilmäisyys ollaan näin valmiita myöntämään, mutta ei sen enempää.

Jotkut perustelivat mukaanlähtöään sillä, että valuuttakauppa on laillista puuhaa. Miksei siis uskovallakin olisi lupa tehdä rahaa siinä missä esim. pankeilla ja suurilla sijoittajillakin (a.k.a. "Business is business, and Moses is Moses")?

Tämä on mielenkiintoinen argumentti, jolla on pitkät perinteet. Samankaltaiseen perusteluun lienevät turvautuneet ne Korintin seurakunnan jäsenet, joiden mielestä osallistuminen "epäjumalien pöytään" ei ollut mitenkään ristiriidassa Herran pöytään osallistumisen kanssa. Olivathan julkiset ateriat yhteistyötahojen kanssa tuohon aikaan yleensä välttämättömiä, mikäli aikoi harjoittaa liiketoimintaa. (Samalla linjalla lienevät olleet monet niissä seurakunnissa, joille Johannes Ilmestyskirjassa kirjoitti.) Jos homma kerran on laillista ja muutkin tekevät sitä, niin mikseivät myös kristityt?

Paavalin vastaus oli, että vaikka "kaikki on luvallista", ei kaikki ole hyödyksi tai rakentavaa. (Johanneksen vastaus oli huomattavasti tylympi, ks. Ilm. 2 & 3.) Uskovien tulisi rakentaa etiikkansa Raamatun eikä yhteiskunnan lakien varaan. Joissain maissa on prostituutio sallittua, mutta se tuskin on hyvä ammatti Jeesuksen seuraajalle. Jotkut maat myyvät aseita kehitysmaille, mutta se tuskin näyttäisi hyvältä merkinnältä taivaallisessa ansioluettelossa. Joissakin maissa eutanasia ja abortti ovat sallittuja, mutta niiden suorittaminen tuntuu vähän evankeliumille vieraalta, vaikka niistä rahallista korvausta saisikin. "Kaikki on luvallista", mutta kaikki ei ole eettisesti kestävää.

Joidenkin mielestä valuuttakaupalla ja osake/optiokaupalla ei ole loppupelissä juurikaan eroa. Olen samaa mieltä, mutta se ei poista kysymysmerkkiä valuuttakaupan perästä vaan pikemminkin lisää sen myös osakekaupan perään. Pörssi on täynnä ilmaa, rahaa tehdään joko tyhjästä tai toisten tappioilla - ja yleensä niin, että kaikkein rikkaimmat rikastuvat entisestään - ja eräänä kauniina päivänä koko systeemi romahtaa. Toivottavasti kovinkaan monen uskovan taloudellinen turva tai toimeentulo ei ole kiinni osakkeista.

Vaan entäpä kulta? Eikö siihen kannattaisi uskovankin sijoittaa, varsinkin näinä epävarmoina aikoina? Kun pörssi romahtaa, pankit kaatuvat ja asunnot menevät alta, niin kullan arvo ainakin säilyy ja näin ei tarvitse pelätä henkilökohtaista konkurssia - eikö niin?

Tällaisia neuvoja on annettu useammassakin aihetta käsittelevässä dokumentissa, jotka ovat viime vuosina kiertäneet Suomea ja leviävät uskovien(kin) keskuudessa. Voi niitä, joiden teologinen ymmärrys on sillä tasolla, että panevat toivonsa tällaisiin!

Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle... Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen... Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi.

Ja saman apokalyptinen versio:

Sinä kerskut, että olet rikas, entistäkin varakkaampi, etkä tarvitse enää mitään. Et tajua, mikä todella olet: surkea ja säälittävä, köyhä, sokea ja alaston. Annan sinulle neuvon: osta minulta tulessa puhdistettua kultaa, niin tulet rikkaaksi, osta valkoiset vaatteet ja pue ne yllesi, niin häpeällinen alastomuutesi peittyy, osta silmävoidetta ja voitele silmäsi, niin näet.

Siinä muutama WinCapitaa ja muita vaihtoehtoisia kohteita parempi sijoitusvinkki Nazaretin puusepältä.

Lue lisää...

14.4.08

Ketä uskoa?

Kristinuskon alusta asti on ollut ongelmana se, että samasta uskonelämään liittyvästä asiasta tai Raamatun tekstistä on eri kristityillä ollut erilaisia tulkintoja ja mielipiteitä. Tänään tilanne on vielä pahempi: netti, kristilliset tv-kanavat, kirjat ja kiertävien puhujien saarnat vilisevät keskenään ristiriitaisia tulkintoja - puhumattakaan siitä, että omankin kirkon tai seurakunnan edustajat riitelevät keskenään. Miten siis voi tavallinen, teologiaa opiskelematon seurakuntalainen enää saada selville, mikä tulkinta on oikea ja mikä ei?

Tähän ongelmaan ei valitettavasti ole mitään helppoa patenttiratkaisua, joka päästäisi hämmentyneen rivikristityn pälkähästä. Kaksi asiaa auttavat kuitenkin jo hyvin pitkälle:

  1. Raamatun säännöllinen tutkiminen ja sopivien Raamattuun ja sen teemoihin syvemmälle johtavien kirjojen lukeminen. Kaikista ei tule ammattiteologeja, mutta kaikki voivat lisätä ymmärrystään Raamatusta ja sen kokonaissanomasta.
  2. Säännöllinen rukouselämä. Paimenen äänen oppii tunnistamaan vain viettämällä aikaa paimenen kanssa.
Niitä, jotka tuntevat sekä kirjoitetun että elävän Sanan, on vaikea viedä kuin pässiä narussa.

Monet eivät kuitenkaan jaksa nähdä sitä vaivaa, mikä näihin lähestymistapoihin liittyy, vaan haluavat vaivattomamman ratkaisun ongelmalleen. Tässä muutama ehdotus heitä varten:

Ketä ei kannata kuunnella?
  • Ei kannata kuunnella niitä, jotka eivät tunnusta kristinuskon perustotuuksia. Toki heiltäkin saattaa ajoittain löytyä oikeita tulkintoja Raamatusta, mutta jyvien ja akanoiden erottaminen voi osoittautua liian vaativaksi puuhaksi.
  • Ei kannata kuunnella niitä, jotka sanovat Pyhän Hengen paljastaneen heille selkeästi, mikä on totta ja mikä ei. Ei niin, etteikö Pyhä Henki puhuisi tänäkin päivänä, mutta useimmiten tällainen auktoriteettiin vetoaminen on vain yritys kätkeä se, että puhujalla/kirjoittajalla ei ole mitään todellisia perusteita näkemyksensä tueksi.
  • Ei kannata kuunnella niitä, jotka huutavat. Jos puhuja puhuu asiaa, ei hänen tarvitse korottaa ääntänsä, jotta kuulijat uskoisivat hänen sanaansa. Hyvät perustelut, Jumalan Henki ja Sana itse pitävät kyllä huolen kuulijan vakuuttamisesta.
Ketä kannattaa kuunnella?
  • Kannattaa kuunnella niitä, joiden argumentit nousevat Raamatusta. Kaikki Raamatulla argumentoivat eivät tietenkään ole automaattisesti oikeassa, mutta ainakin teologia rakentuu oikealle pohjalle.
  • Kannattaa kuunnella niitä, jotka ovat uhranneet vuosia Raamatun ja/tai teologian opiskeluun. Kaikki ovat yhdenvertaisia Jumalan edessä eikä ihmisen hurskaus ole teologisesta oppineisuudesta kiinni, mutta kaikki mielipiteet ja kaikki tulkinnat eivät ole samanarvoisia.
  • Kannattaa kuunnella niitä, jotka ovat kasvaneet yhdessä traditiossa mutta ovat siirtyneet toiseen. On helppoa mennä tutun ja turvallisen joukon mukana, mutta asioita tulee pohdituksi ihan eri tavalla silloin, kun joutuu asettamaan kyseenalaiseksi oman traditionsa rakkaimmatkin tulkinnat.
  • Kannattaa kuunnella niitä, joilla ei ole mitään menetettävää. Niin ikävää ja inhimillistä kuin se onkin, oma sosiaalinen sijainti usein sanelee sen, mikä totuus voi olla. Harva on valmis tuomaan totuuden julki silloin, kun sillä voi olla voi olla vaikutusta omaan asemaan tai kontekstiin.
  • Kannattaa kuunnella niitä, jotka eivät suoraan tai välillisesti saa taloudellista hyötyä siitä, että kuulija/lukija uskoo nimenomaan heidän tulkintansa tai versionsa totuudesta. Kiusaus julistaa ja opettaa kuulijoiden/lukijoiden korvasyyhyn mukaan on suuri silloin, kun oma taloudellinen tilanne on siitä kiinni.
  • Kannattaa kuunnella niitä, joiden toiminta tuottaa hyvää hedelmää. Hyvästä teologiasta ja hyvästä käytännstä seuraa yleensä hyvää hedelmää ja huonosta teologiasta ja huonosta käytännöstä seuraa huonoa hedelmää. Hedelmistään puu tunnetaan, teologiassakin.
Niin, tätäkään blogausta ei kannata pureksimatta niellä.

Lue lisää...

10.4.08

"Houston, meillä on ongelma"

Naispappeuskysymys, homojen asema kirkossa, karismaattisuus, liberaalit teologiset kannanotot, Luther-säätiön ja Suokonaukion kasteet - siinä muutamia uutiskynnyksen ylittäneitä kysymyksiä, joiden kanssa evankelis-luterilainen kirkko tälläkin hetkellä painii. Tavalliselle, hengellisistä asioista etääntyneelle tallaajalle ei kirkosta ja kristinuskosta tällaisten aiheiden kautta muodostu kovinkaan houkuttelevaa kuvaa.

Taannoisessa Kotimaa-lehden haastattelussa piispa Pihkala povasi vaikeita aikoja uudelle Missiokirkolle. Rohkenen kuitenkin epäillä, että Koiviston ja kumppaneiden ongelmat tulevat olemaan aika pieniä verrattuna siihen, minkälaisia ongelmia kansankirkolla on - ja tulee vastakin olemaan.

Ensiksikin kaikki gallupit, tilastot ja tutkimukset (joita tässäkin blogissa on usein käsitelty) viittaavat vahvasti siihen, että vain murto-osa ev.lut. kirkon jäsenistä on (Raamatun mukaisessa) uskossa. Kirkon opin mukaan kaikki sen jäsenet ovat kuitenkin uudestisyntyneitä. Tästä voi vetää sen johtopäätöksen, että joko oppi on väärässä - mikä vetäisi maton koko luterilaisuuden alta - tai sitten kirkko epäonnistuu surkeasti päätehtävässään, koska uskovina elämänsä aloittaneista yli 90% joko (a) luopuu uskostaan tai (b) ei koskaan opi aiheesta riittävästi erottuakseen näkemyksiltään ja elämäntavoiltaan ateisteista, agnostikoista, pakanoista yms. ryhmistä. Riippumatta siitä, kumpi selitysmalli valitaan, on ongelma Raamatun valossa aikamoinen.

Toiseksi, kansankirkkomme papeiksi vihittyjen joukossa on ateisteja, leipäpappeja, panteisteja, yms. henkilöitä (toisin kuin esim. piispa Björkstrand taannoin television A-talk -ohjelmassa väitti). Toisaalta pappeina toimii myös paljon aidosti Jumalaa ja Raamattua rakastavia henkilöitä, jotka kaikessa etsivät ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa. Näiden kahden ääripään välillä tuntuu sitten olevan suuri joukko ihmisiä, joilla on halu tehdä hyvää tai palvella hengellisessä tehtävässä, mutta joilta ympäröivä yhteiskunta ja liberaali teologinen koulutus ovat riistäneet eväät ja sen myötä selkeän ymmärryksen siitä, mitä Raamattu monista asioista opettaa. Joku voisi pitää tätäkin tilannetta melko ongelmallisena.

Kolmanneksi, kirkossa näyttää olevan hyvin erilaisia käsityksiä siitä, mille sen toiminta ja oppi perustuu. Teologisissa kädenväännöissä käy yleensä äkkiä ilmi, että sola scriptura -periaatteesta tunnetussa kirkkokunnassa on ainakin kolme auktoriteettia, joiden perusteella asiat ratkotaan: ympäröivä yhteiskunta ("Enemmän tulee pelätä Jumalaa kuin ihmistä"?), tunnustuskirjat/kirkkolaki/kirkkojärjestys ("Näin te olette perinnäissäännöillänne tehneet tyhjäksi Jumalan sanan"?) ja Raamattu. Viimeiseen vetoavien joukossa on tosin paljon niitäkin, jotka ovat tarpeen vaatiessa valmiit unohtamaan Raamatun ja ottamaan aseeksi kirkkohistorian, mikäli jälkimmäinen on paremmin linjassa omien teologisten preferenssien kanssa. Sopua ja yhteistä näkemystä on vaikea löytää, koska eri auktoriteetit ovat usein ristiriidassa keskenään. Niinpä ainakin yhdeksi ratkaisuksi on otettu se, että vallassa olevat potkivat eri tavalla ajattelevat - ja sen julki tuovat - pois kirkon viroista.

Kirkon soppaa ovat hämmentämässä lisäksi seuraavat seikat:

  • Syyt kirkkoon kuulumiselle ovat useimmiten kaikkea muuta kuin hengellisiä, eli "olla suomalainen" = "olla luterilainen".
  • Kirkolla on paljon rahaa ja omaisuutta sekä erityisasema suhteessa valtioon - kukapa näistä eduista haluaisi vapaaehtoisesti luopua?
  • Moni olisi valmis lähtemään kirkosta, mutta eroamiseen ja toiseen kristilliseen kirkkoon liittymiseen liittyy uskoville sekä teologisesti että yhteiskunnallisesti vielä niin suuri stigma, että moni jää mieluummin verorahoillaan tukemaan järjestelmää, joka etääntyy koko ajan yhä kauemmaksi Jumalasta ja hänen Sanastaan. Tämä puolestaan takaa sen, että riitoja, napinaa ja ongelmia riittää kirkossa vielä vuosiksi eteenpäin.
Ok, ongelmat on helppo tuoda esiin, vaan mistä niihin löytyisi ratkaisuja? Tässä muutamia ehdotuksia, jotka todennäköisesti pitemmällä tähtäimellä parantaisivat tilannetta kirkossa:
  • Siirrytään monissa kirkoissa käytössä olevaan malliin, jossa seurakunta itse kutsuu omat työntekijänsä (mahdollisuuksien mukaan) omasta keskuudestaan. Näin esim. papeiksi päätyy henkilöitä, jotka ovat seurakunnalle tuttuja, joiden luonne ja palvelualttius on jo testattu, jne.
  • Toteutetaan niiden herätyskristillisten pappien toive, jotka haluaisivat kastaa vain uskovien vanhempien lapsia. Kirkolta ei kastettujen lasten opetuslapseuttaminen näytä onnistuvan, mutta uskovilla vanhemmilla voisi olla hieman paremmat mahdollisuudet.
  • Pyritään tavoittamaan jokainen seurakuntalainen huomattavasti useammin kuin kirkon strategiamietinnön ehdottamat viisi kertaa vuodessa. Jos kerran kirkon päätehtävä (Raamatun mukaan) on ihmisten tavoittaminen evankeliumilla ja uskooon tulleiden opetuslapseuttaminen, niin se ei varmasti voi toteutua viidellä tapaamisella, joista useimmat liittyvät kaiken lisäksi johonkin riittiin tai seremoniaan.
  • Avataan tie kirkon papiksi muillekin kuin niille, jotka ovat suorittaneet opintonsa sekulaarin yliopiston teologisessa tiedekunnassa.
  • Siirretään konfirmaatio 10 vuotta myöhemäksi, tai otetaan käyttöön 2. konfirmaatio henkilön täyttäessä esim. 25 vuotta. Tuossa vaiheessa ei yleensä mennä enää muiden mukana tai toisteta konfirmaatiosanoja vain siksi, että saataisiin "naimalupa". (Koska Raamatussa ei puhuta mitään ensimmäisestäkään konfirmaatiosta, ei toisen konfirmaation käyttöönotolle pitäisi olla ainakaan teologisia esteitä.)
  • Hyväksytään kummiksi vain sellaisia, jotka ovat kuuluneet pitkään johonkin kristilliseen kirkkoon (ev.lut. tai jokin muu). Näin ei kenellekään tule tarvetta liittyä kirkkoon vain siksi, että ei halua tuottaa pettymystä parhaalle kaverilleen, jonka lapsen kummiksi on pyydetty.
  • Tarjotaan ihmisille helppo mahdollisuus tukea kirkon työtä kirkollisveron määrällä ilman, että on kirkon jäsen.
  • Siirretään hautausmaat valtion hoidettaviksi niin, että kenenkään ei tarvitse liittyä kirkkoon halvan hautapaikan takia.
  • Avataan kirkkohäät kaikille sitä haluaville (mies-naispareille) ilman, että on pakko liittyä kirkon jäseneksi. Jos joku ei-kristitty tai ei-luterilainen haluaa pyytää Jumalan siunausta liitolleen, niin se ei liene paha asia.
  • Palautetaan kirkon perustehtävä - joka siis ei suinkaan ole sakramenttien jakaminen vaan ihmisten kutsuminen uskoon ja parannukseen - aivan uudella tavalla kunniaan.
  • Ollaan enemmän huolestuneita laadusta kuin määrästä. Se, että yli 80% kansasta kuuluu kirkkoon voi olla hyvä juttu taloudellisesti, mutta sen, että suurin osa heistä on matkalla ikuiseen kadotukseen, tulisi myös painaa vaakakupissa jonkin verran.
Keksiikö joku vielä lisää ehdotuksia?

Lue lisää...

29.3.08

Oikea seurakunta

Yhdeksi syyksi uuden kirkkokunnan perustamiseksi Nokia Mission johtajat mainitsevat sen, että he voivat siten nauttia ehtoollista ja kastaa niitä, jotka ovat tulleet uskoon. Itse päämäärä on hyvä ja raamatullinen, mutta lähettääkö liike tässä samalla signaalin, joka tulisi juuri Raamatun valossa kyseenalaistaa?

Mikä tekee seurakunnasta todellisen seurakunnan? Se, että siellä saarnataan Sanaa ja oikein toimitetaan sakramentteja? Se, että se on osa kirkkokuntaa? Se, että sen paimenet toimivat piispan alaisuudessa ja johdossa? Se, että sillä on oma kirkkorakennus, palkattuja kokopäiväisiä työntekijöitä, omia lähettejä, laaja diakoniatyö ja oma edustaja ekumeenisissa neuvotteluissa?

Näinhän me usein ajattelemme. Raamatusta näitä vaatimuksia ei kuitenkaan tällaisenaan löydy, vaikka tiettyjä yhtymäkohtia yllä mainittuihin "oikean seurakunnan" kriteereihin onkin olemassa.

UT:n valossa näyttäisi esimerkiksi siltä, että Jeesuksen kuoleman muistoateriaa vietettiin melko säännöllisesti. Tutkijat ovat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että kyseessä ei ollut symbolinen leivänmuru tai öylätti joka huuhdeltiin kitalaesta irti ruokalusikallisella viiniä, vaan todellinen ateria, aivan kuten Jeesuksenkin nauttima illallinen - ehtoollinen - oli todellinen ateria.

Samoin näyttäisi siltä, että jokaisella seurakunnalla oli paimenia, jotka tavalla tai toisella valittiin tai asetettiin tehtäväänsä ennen pitkää, mutta ei vielä välttämättä seurakunnan syntyessä. Heidän tehtävistäänkään ei ole kovin tarkkaa tietoa, sillä esim. Paavali on paljon kiinnostuneempi siitä, että paimenet ovat nöyriä ja (varsinkin kansan silmissä) moitteettomia Kristuksen seuraajia, jotka omalla elämällään näyttävät hyvää esimerkkiä laumansa lampaille. Siitä, kenellä oli lupa kastaa tai murtaa leipää, ei UT sano mitään. Kaikki kuitenkin viittaa siihen, että näitä toimintoja ei ollut mitenkään rajattu vain johtajien tehtäviksi.

"Oikea seurakunta" -klubin sisäänpääsyvaatimuksissa ei yleensä mainita sellaisia asioita, jotka alkuseurakunnissa tuntuivat olevan itsestäänselvyyksiä. Tutkijat vahvistavat esimerkiksi sen, minkä satunnainenkin lukija äkkiä huomaa: ensimmäisen vuosisadan seurakunnat kokoontuivat kodeissa. Se tapa, jota tämän päivän Suomessa pidetään vaarallisena perversiona, oli siis alkuseurakunnassa normi. (Nykypäivän normin kannattajat tosin hakevat henkistä selkänojaa sekä Apostolien teoissa temppelissäkäyntiä jatkaneista juutalaisista että Paavalin kaksi vuotta jatkuneista päivittäisistä keskusteluista Tyrannuksen luentosalissa.)

Samoin on mielenkiintoista, kuinka tietyt erityisesti mainitut, seurakuntaa ja sen olemusta koskevat ohjeet ja määrittelyt on kätevästi unohdettu: seurakunnan muodostavat Jeesukseen uskovat ja hänet Herrakseen tunnustavat yhteen kokoontuneet ihmiset; seurakunnan jäsenet eivät saa sietää keskuudessaan siveettömästi eläviä; seurakuntalaisten ei tule haastaa toisiaan maalliseen oikeuteen; seurakunnan kokoontuessa kaikilla on jotain annettavaa ja jokainen voi vuorotellen käyttää lahjojaan; jne.

Jos siis katsomme Raamatusta kriteerejä sille, milloin tietyt ihmiset muodostavat oikeasti seurakunnan, niin pelkäänpä, että aika harva itsensä seurakunnaksi mieltävä ryhmä on oikeasti sellainen. Juuri siksi suuren enemmistön onkin pakko rummuttaa oman kriteerikokoelmansa puolesta. Ensiksikin se vie huomion pois epämiellyttävistä tosiasioista. Toiseksi kokemus näyttää viittaavan siihen, että valheesta tulee monelle totuus, kunhan sitä toistetaan tarpeeksi usein ja tarpeeksi voimakkaasti.

On ihan ok, että Missio haluaa selkeyttää linjaansa ja perustaa uuden kirkkokunnan. Toivottavasti kukaan ei kuitenkaan kuvittele, että tarvitaan patentti- ja rekisterihallituksen päätös ennen kuin seurakunta voi olla seurakunta. Raamatusta meille selviää todellisen seurakunnan reunaehdot - jotka ovat kovin erilaiset kuin yleisesti uskotaan. Ehkäpä piispankin tehtäväksi sopisi ennemminkin kirkon raamatullisuuden kuin kirkon ykseyden vaalinta?

Lue lisää...

24.3.08

Ohi on

Suomen kristillisen kentän historiassa käännettiin pääsiäissunnuntaina uusi sivu kun Nokia Mission johtaja Markku Koivisto ilmoitti eroavansa kirkosta ja perustavansa uuden kirkkokunnan. Vuosien tasapainoilu Raamatun ja suomalaisen luterilaisuuden välillä päättyi näin lopulta kirkon tappioon - tai voittoon, näkökulmasta riippuen.

Ilmoituksen taustalla näyttää olevan selkeä teologisen paradigman muutos. Vanha, monen suosima paradigma - Harrastakaa sen kaupungin menestystä, johon minä olen teidät siirtänyt, ja rukoilkaa sen puolesta Herraa, sillä sen menestys on teidän menestyksenne (Jer. 29:7) - on saanut tehdä tilaa profeetallisemmalle ja ajankohtaisemmalle paradigmalle: Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa (Ilm. 18:4).

Nokia Missio oli liikkeenä selvästi päätynyt tilanteeseen, jossa oli mahdotonta miellyttää kaikkia ja jossa yritys istua yhtä aikaa kahdella tuolilla aiheutti vähintään yhtä paljon ongelmia kuin se, että olisi selkeästi valittu jompikumpi tuoli. Samalla tuolit tuntuivat lisäksi koko ajan etääntyvän toisistaan. Nyt valinta on tehty ja vaikka se ei täysin ongelmaton olekaan, lienee se kuitenkin pitkällä tähtäimellä oikea.

Kirkon kannalta Koiviston ero ja sen myötä syntyvä kirkkokunta on sikäli hyvä juttu, että riidat kirkon sisällä vähenevät ja kirkko saa rauhassa jatkaa sillä tiellä, jonka se on valinnut. Toisaalta voidaan tietysti kysyä, onko konservatiivien kiihtyvä kato kirkosta (ks. "vapaa-ajattelija" Petri Karisman kommentit viimeaikaisesta trendistä kirkostaeroamisten syissä A-talkissa torstaina 20.3.2008) hyvä asia vai ei.

Mission kannalta syntyvä kirkkokunta on myöskin hyvä asia, koska se mahdollistaa missiolaisille oikealla tavalla riippumattoman, raamatullisen seurakuntaelämän ilman tuomiokapitulin tai jonkin muun vastaavan instanssin seurantaa ja ohjausta. Toisaalta ne liikkeen jäsenet, jotka kuuluvat muihin kirkkokuntiin, eivät voi enää uskotella itselleen, että heidän mukanaolonsa on heidän oman seurakuntansa kannalta ongelmatonta, koska "Nokia Missio ei ole oikea seurakunta". Liikkeessä mukana olevat joutuvat siis hekin valitsemaan, mihin kirkkoon he oikeasti haluavat kuulua.

Koko Suomen kristillisen kentän kannalta uusi kirkkokunta on monellakin tavalla hyvä asia. Se mm. auttaa suomalaisia entistä paremmin ymmärtämään, että Kristuksen kirkko ei ole sama asia kuin ev.lut. kirkko, vaikka kansankirkonmiesten ja -naisten kommenteissa näiden kahden väliin usein oletetaankin yhtäsuurusmerkki. Uusi kirkko saa nyt myös entistä vapaammin toimia koko kansan tavoittamiseksi ja opetuslapseuttamiseksi. Se ei voi olla uhka muille kuin Viholliselle, joka on kansamme valheillaan sokaissut - sekä niille traditioille ja yhteisöille, joilta on matkan varrella fokus kadonnut ja jotka näin saattavat menettää status quon pönkittäjiä elinvoimaisemmalle toiminnalle.

Kun Luther aikanaan otti ja lähti kirkosta, teki hän uudessa kirkkokunnassaan toisissa asioissa selvän pesäeron vanhaan, mutta toisissa asioissa säilytti kirkkohistorian aikana syntyneitä tapoja ja opinkappaleita. Toivotaan, että Koivisto ja kumppanit ymmärtävät nyt samanlaisessa tienhaarassa tehdä sellaisia valintoja, ettei kenenkään tarvitse sadan vuoden päästä lähteä Suomen evankelis-koivistolaista kirkosta perustamaan uutta, Raamatun opetuksille uskollista kirkkokuntaa.

Lue lisää...

18.3.08

Isänmaa, Israel ja Ilmestyskirja

Kristikunnan suurinta juhlaa, pääsiäistä, vietetään tällä viikolla. Juhlan kunniaksi Nokia Missio järjestää suuren pääsiäistapahtuman, jonka aiheena on "Suomi, Israel ja lopunajat". Juhlan päävieraana on yhdysvaltalainen Chuck Pierce, joka hänen oman www-sivustonsa mukaan on sekä apostoli että profeetta. Kaikesta päätellen on siis luvassa tapahtuma, joka ei jätä ketään kylmäksi.

Tapahtuman mainoksen nähdessäni jäin miettimään, että miten nuo kolme asiaa - Suomi, Israel ja lopunajat - liittyvät toisiinsa. Raamattu puhuu lopunajoista, mutta ei sano mitään Suomesta tai tämän päivän Israelin valtiosta, joten ainakaan Jumalan Sana ei ole näitä kolmea teemaa yhdistävä tekijä. Onneksi asia kuitenkin selvisi Nokia Mission sivustolta: Chuck Pierce tulee Suomeen kertomaan suomalaisille, kuinka Suomi tulee olemaan avainasemassa juutalaisten suuressa eksoduksessa Israeliin (joka oletettavasti jotenkin liittyy Ilmestyskirjaan tai Raamattuun).

Lisää tietoa asiasta on saatavilla liikkeen verkkokaupassa myynnissä olevasta kirjasta, MOMENTUM - Suomi, Israel ja lopunajat. Kirjan esittelyssä jopa varoitetaan, että sen lukemisen myötä saattaa lukijassakin "puhjeta profeetallisuus". Nyt on siis mahdollisuus tehdä kertaheitolla täyttä totta Paavalin kehotuksesta tavoitella profetian lahjaa - ja vielä halvalla, vain 15 eurolla.

Ok, yllä olevista kommenteista paistaa läpi tietty skeptisyys. Tapahtuman markkinointi muistuttaa nimittäin niin paljon erään Leo M:n meininkiä, joka on pitänyt osaa Suomen uskovista varpaillaan jo kymmeniä vuosia näillä "NYT"-opetuksillaan samasta pyhästä kolminaisuudesta eli isänmaasta, Israelista ja Ilmestyskirjasta. Haluaako Nokia Missio leoksi Leon paikalle? Tulevatko suurimmat rahavirrat Israelin ystäviltä? Vai onko Missio kenties jälleen laajentamassa työnäkyään?

Markku Koiviston ydinosaamista on suomalaisten luterilaisten tavoittaminen evankeliumilla. Toivottavasti Ilmestyskirjaan ja lopunaikoihin liittyvät hörhöilyt jätetään muille ja liike keskittyy omaan missioonsa - sikäli kun se on sille itselleen selkeä ja kirkas.

Lue lisää...

2.3.08

Ehtoollisongelma

Vammalan seurakunnan kappalainen Jari Rankinen kirjoittaa tuoreessa blogauksessaan siitä, kuinka Karkun evankeliselta opistolta aiotaan viedä sillä tähän asti ollut ehtoollisenvietto-oikeus. Blogiin tulleiden kommenttien perusteella Karkku ei ole ainoa paikka, jossa ehtoollisruuvia aiotaan kiristää. Osalle kirkkokansaa olot käyvät näin entistä vaikeammiksi.

Sympatiani ovat jälleen kerran Rankisen ja kumppaneiden puolella. Samalla myös jälleen kerran ihmettelen, miksi Rankinen ja muut Raamatusta tiukasti kiinni pitävät tahot tuntuvat kuitenkin aika ajoin hellittävän otteensa. Kuten eräs kommentoijista oikei huomauttikin, Raamattu ei määrittele sitä, missä ehtoollisen vieton tulisi tapahtua. Jos UT:ssa on yleensäkään paikan suhteen havaittavissa joku malli, niin se on se, että ehtoollista vietetään kodeissa. (Ehtoollisen "jakamista" ei myöskään yhdessäkään Raamatun tekstissä määritellä pappien - tai edes miesten - tehtäväksi. Jeesus, Paavali & kumpp. tuntuvat unohtaneen paljon oleellista.)

Nyt voisivat kaikki Raamattua ylimpänä auktoriteettinaan pitävät kristityt nousta barrikadeille ja protestoida sen puolesta, että ehtoollisessa vallitsisi vapaus paikan suhteen. Jos taas ajatus ei tunnu mukavalta, niin sitten pitää katsoa peiliin ja kysyä itseltään: "Miksi minun Raamattu-uskollisuuteni poimii vain rusinat pullasta?"

Lue lisää...

14.2.08

Kasteen pätevyys

On ollut mielenkiintoista seurata keskustelua, jota käydään Ruotsissa vihittyjen Luther-säätiön pappien toimittamista kasteista. Kaikki eivät säätiön toiminnasta tykkää, mutta ongelmana on ollut löytää joku perustelu, jolla kasteiden pätevyys voitaisiin asettaa kyseenalaiseksi. Viimeisin yrittäjä on professori Risto Saarinen, joka Kotimaa-lehdessä selvittää, miksi kasteet ovat kyseenalaisia.

Ongelmana Saarisen mukaan on kasteen intentio, sillä on "ekumeenisesti laajalti hyväksyttyä", että kasteen pitää liittää kastettava paikallisseurakunnan jäseneksi, mutta "LS-kasteessa" tämä ei toteudu. Saarinen lisäksi tietää, että "ainoa poikkeus asiassa ovat kenties eräät aikuis- tai uskovien kastetta noudattaat kirkot" sekä lähetyskentillä tapahtuneet kasteet, joissa saattaa olla vaarallista liittyä virallisesti kirkon jäseneksi.

En haluaisi epäillä Saarisen ekumeenisten asioiden tuntemusta, mutta kieltämättä nousi mieleen kysymys, että mahtaako hän todella tietää noin tarkasti, mitä maailman yli 25000 - nollia on kolme - kirkkokunnassa ajatellaan tästä asiasta? Tai jos otetaan vaikkapa vain maailman suurin protestanttisten kristittyjen ryhmä eli helluntailiike, niin tietojeni mukaan heillä ei yhtenäistä virallista oppia tästä aiheesta ole. Sama pätee ymmärtääkseni myös n. 110 miljoonaan baptistiin, puhumattakaan voimakkaasti leviävistä karismaattisista uusista seurakunnista ja liikkeistä ympäri maailmaa. Saarisen "ekumeeninen konsensus" ei siis välttämättä protestanttisen kristinuskon valtavirtoja, saati sitten enemmistöä kirkkokunnista.

Ajatuksia herättää myös tämä Saarisen lausunto: "Allekirjoittamatta jätetyt dokumentit ovat todistuskappale siitä, että pyrkimys on ollut virheellinen. Koska kastaja ei allekirjoita kaavaketta, hän silloin luopuu oikeasta intentiosta. Se asettaa kasteen pätevyyden kyseenalaiseksi. Tässä on suuri kasteteologinen ongelma."

Siis sakramentti on väärin toimitettu ja kasteteologisesti ongelmallinen, jos joku tietty kaavake on jäänyt täyttämättä? Eksegeettinä on jo tottunut siihen, että dogmaatikoilta voi odottaa vaikka mitä, mutta tällainen argumentointi on kyllä eksynyt jo aika kauas Raamatusta, jonka luterilainen kirkkokin tunnustaa uskonsa perustaksi. Sääliksi käy etiopilaista hoviherraa ja kaikkia muita UT:ssa (ja kautta kirkkohistorian) kastettuja, joiden kastajien intentio täytyy näin asettaa kyseenalaiseksi.

Saarisen avauksesta huolimatta näyttää siltä, että oikeita ja/tai sopivia argumentteja kasteen kyseenalaistamiseksi ei ole vielä löydetty. En usko, että niitä tullaan koskaan löytämäänkään - tai vaikka tultaisiinkin, niin asialla ei tule olemaan mitään käytännön merkitystä. Luterilainen kirkko tuskin haluaa lähteä harrastamaan uudelleenkastamista. Sillä saattaisi nimittäin olla omat implikaationsa niihin ekumeenisiin keskusteluihin, joita se käy niiden kirkkokuntien kanssa, joiden pahimpia syntejä on ollut juuri uudelleenkastaminen.

Lue lisää...